Your browser (Internet Explorer 6) is out of date. It has known security flaws and may not display all features of this and other websites. Learn how to update your browser.
X

Loman jälkeen vapaapäivä pakolliseksi

Minun mielestä loman jälkeen pitäisi aina olla vapaapäivä! Puolentoista viikon loman jälkeen kaikki ei mennyt ihan putkeen tänään.  Heräsin viemään koiranpentua ulos klo 5.55, koiranomistajan vetäessä sikeitä naapurissa kylläkin hyvin ansaitulla yökylävuorolla.  Päätin siinä mennä takaisin sänkyyn, kohtahan koirakin herää uudestaan miehen lähtiessä töihin. Sitäpaisi puhelimeni vetelee viimeisiään, eikä siihen herätykseen voinut luottaa. Tottakai tänä aamuna koira nukkui makeasti yläkerrassa ja minä kerrosta alempana. Laiskasti venytellessäni sumeaan tajuntaani välähti, että olen nukkunut pommiin!

Siinä vaiheessa yökyläläinenkin kömpi kotiin -ihan sovittuna aikana tosin ja ilmoitti, että mopon ostaja tulee kohta! En siis ehtinyt edes käymään töissä ennen puolta päivää.

Töissä odotti tietenkin laskukasa ja tajusin nettipankissa käydessäni, että olin maksanut ison (todella ison) laskun väärälle tilille. Tili oli tietty ulkomaille, joten kestää, kestää… Pakko hankkia kohta lasit!!! Mutta ei siis ihan vielä…sittenkään! Kopiokone tökki, kun sain sen toimimaan huomasin, että ohjelma, mitä käytän, ei toiminut. Siinä olen ihan kädetön, joten haistat.. eikun suljin koneen ja annoin olla!

Lähdin käymään katsastuskonttorilla ja pudotin puhelimeni autonlattialle. Sitä kaivaessani painoin vahingossa kaasua jarrun asemasta valoissa. Katselin vain, kun Kian takaperä läheni… Sain ongittua puhelimen ajoissa ja jarrutettua valoihin -ennen Kian peräpäätä! Loman jälkeen ei näköjään osaa ajaa autoakaan! Pudotus oli myöskin puhelimelleni viimeinen niitti.

Viime hetken startti hakemaan varaosaa ja motarille. Kunnes tajusin, että olen menossa täysin väärään suuntaan: kohti kotia! Muutama liikenneympyrä ja oikea suunta. Tällä kertaa ihan ajatuksen kanssa.

Illalla vielä kesän ensimmäinen treeni. Pikkuisen jännitti puolentoista viikon holtittoman syömisen (ja juomisen) jälkeen. Perässä pysyin, ylös en niinkään sutjakkaasti. Jo nyt illasta tuntuu, että pääseeköhän sitä huomenna sängystä ylös? Hmm, tarkemmin ajateltuna, ehkä ei kannattaisikaan!!!

 

End of the world

”Ei vanha vittuile, vanha neuvoo” ilmoitti rakas aviomieheni tänään. Kaikki alkoi, kun tultiin mökiltä ja pyysin laittamaan ruokakamat paikoilleen jääkaappiin ja normikaappiin. En laita, kun en osaa. hän ilmoitti. Siis niin kuin mitä nyt  taas, etkö voi tosiaan laittaa niitä nyt, kysyin tosissani! En, jos laitan se on END OF THE WORLD vastasi mies jälleen härnäten! Alatko vittuilemaan minulle? Uskallatko jo 28 vuoden jälkeen alkaa vittuilemaan minulle??? Kysyin pilke silmäkulmassa. Vastaukseksi sain tuon kyseisen lauseen…

Ollaan 28vuotta käyty kädenvääntöä kuinka jääkaappi täytetään. Jaksan aina marmattaa, kun väärä tavara on väärällä hyllyllä. Mutta kun, en jaksa ymmärtää, miksei voi laittaa yhdelle hyllylle aamupalakamat, toiselle ruuat jne. Jugurttipurkit järjestykseen päivämäärän mukaan on minusta selviö. Perheen kaikista muista jäsenistä ei! Ärsyttää, kun kamaa tungetaan vaan johonkin ja aina löytyy vanhaksi menneitä purkkeja ja purnukoita. Yleensä myös huomautan tästä… Jos en sanallisesti, niin osaan näyttävästi pyöräyttää silmiäni ja heittää vanhentuneen purkin roskikseen muun perheen katsoessa pantomiiniani.

Puhumattakaan. että kaikki koneet yms jätetään käytön jälkeen lojumaan pöydille. aijajai, siitä vasta sanomista tulee! Tai, että meillä on kaksi (KAKSI) pyykkikoria, toiseen tummat, toiseen vaaleat. Vaikeaa!!!! Omasta mielestä on perusteltua puhista pyykkihuoneessa ja kiukutella kun pyykit on sekaisin. Jajaja… Mutta muuten olen ihan rento ja ihana (TODELLA) asuinkumppani!!! Varsinkin, jos muistaa olla pyörimättä edessäni aamuisin, ennenkuin olen saanut ensimmäisen kahvikupillisen…

Kärsivällisyyttä etsimässä

En haluaisi valittaa, MUTTA… Itseänikin jo vähän naurattaa, kun olen viime aikoina valittanut, milloin ei ole keittiötä, milloin astioita! Yleensä olen valittanut, jos olen JOUTUNUT keittiöön!!! Kaikki alkoi vesivahingosta kotona, ensimmäiset päivät meni ilman lämmintä vettä. Vihdoin, kun saatiin kartoittaja paikalle. lähti koko alakerta -myös keittiö! Ensimmäinen viikko hotellissa kolmen harrastavan lapsen kanssa ilman keittiötä meni yllättävän hyvin. Vähän kuin olisi ollut lomalla, kaikki kolme lasta nukkui samassa sängyssä. Toinen viikko aiheutti jo enemmänkin ongelmia, mutta sen jälkeen  päästiin 6pv huoneistoon, jossa oli keittiö.

Ah autuutta, ajattelin ”enpä olisi koskaan uskonut kaipaavani keittiötä”.  Kämpässä sattui vaan olemaan niin ”haitekkia” kaikki laitteet, että kesti 45 min. vääntää spagettikastike. Onnellisena käytiin ostamassa pari DVD-levyä, mutta ei osattu käyttää laitetta. Ja voin vannoa, että isäntä saa laitteen kuin laitteen toimimaan. Meni tunti, laite toimi. Siitä puoli tuntia ja taas ei toiminut. Siinä kohtaa vaan pyöritti silmiään, että kuka ostaa tuollaisia laitteita vuokrakämppään? No worries, kohta päästään varsinaiseen ”muuttokotiin”, niin kuin kuopus asian ilmaisi.

No, täällä muuttokodissa oli (kalustettu asunto viidelle, kolmio) meidän 5-henkiselle perheelle 1 pieni paistinpannu, 5 lautasta, 5 haarukkaa,5 veistä jne. Sanoin, kun tultiin, että on liian vähän astioita. Asunnon luovuttaja kehotti minua tuomaan omia astioita! No mutta, tarvitsen perheelle kalustetun asunnon, kun meidän KAIKKI KAMAT ON VARASTOSSA, myös astiat… Hän katsoi minuun ja sanoi ”aaa”.

Mitään ei kuulunut, en viitsinyt häiritä viikonloppuna, soitin vasta maanantaina että todellakaan en pärjää tällä astia määrällä. Juu, hän toimittaa, mutta ei pysty tiistaiksi. Okei, ajattelin siinä kohtaa, voin odottaa päivän. Luulen, että tänä syksynä kokeillaan minun kärsivällisyyttäni!!! Meni tiistai, tuli keskiviikko, mitään ei tapahtunut!!! Kokeiltiin minun kärsivällisyyttä tai ei vähän vaille neljä soitin jollekin pomolle Helsinkiin ja ilmoitin, että jos huomen aamuksi ei tavarat löydy, tämä sopimus puretaan ja me pakataan kamat!

Astiat tuli seuraavana aamuna. Ilman pyytämääni johtoa, että saisi DVD-.laitteet pelittämään. Tosin isäntä sanoi, että laite on kyllä kaput, vaikka toisi minkälaista johtoa . Asunto on todella aneeminen harmaine verhoineen, mutta toimiva keittiö ja viisi sänkyä! En edes kehtaa sanoa paljonko tämä maksaa vakuutusyhtiölle, todellista rahastamista. Taidan seuraavaksi soitella vakuutusyhtiöön…

 

Sorsanpoikasen emo

En edes ole laskenut monessako WhatsApp-ryhmässä olen! On lasten harrasteryhmät, varainkeruu-ryhmät. aikuiset-, aikuiset ja lapset-, omat harraste-, valmentaja, valmentaja ja aikuiset-ryhmät, ystävät.. On Daameja, Muskettisotureita ja nyt viimeisimpänä olen Sorsanpoikasten emo. (Kuopus meni partioon) Suloista!

Suloista tai ei, mutta joskus ärsyttää kun puhelin kilkattaa samaan tahtiin kuin teineillä! Kerran laitoin asetuksiin, ettei näy näytöllä ja varsinkaan ei kuulu ääntä… Sitten vasta olin kyttäämässäkin, onko tullut viestejä!!! Joka mutkassa. Palauduin aika nopeasti vanhaan tyyliin, katson onko ”elintärkeä” -maailma kaatuu, jollet vastaa-viesti. Mikä tulee siis yleensä omilta lapsilta. Joskus ei ehdi edes vastaamaan, vaikka otat samantien kännykän käteen, kun tulee jo ???? (mikset vastaa).

Suhteellisen nopeasti yleensä vastailen, täytyy myöntää, että olen kännykkäriippuvainen; kun kilahtaa, pakko katsoa. Monena sunnuntaina teen kyllä periaatepäätöksiä aamulla, katson viestit vasta illalla. Pääsen yleensä ilta-päivään.Myönnetään, että olen surkea kurinpitäjä itselleni!!! Kuka nyt haluaisi ”kurittaa” Sorsanpoikasen emoa”…

Eri vuosituhannelta

Jos ei ole helppoa teini-ikäisellä tunnemyrskyjen kourissa, ei ole kyllä äidilläkään! Eilen kuuntelin lievää narinaa, kun ei päästä mihinkään. Ainaista pikku-siskon vahtimista. Täytyy kyllä myöntää, että olen ollut luvattoman paljon töissä lasten loma-aikana. Yrittäjän on kuitenkin tehtävä töitä, silloin kun niitä on. Autokorjaamon kiirein aika sattuu yleensä lasten loma-aikaan, silloin on suurimmalla osalla asiakkaista lomaa ja aikaa hoidella asioita.

Ilmoitin kyllä, että ottakaa pyörä alle ja menkää poukamaan tai rannalle uimaan. Liian myöhään tajusin, että ehkä on sittenkin kaivattu… Siitä viisastuneena ehdotin tänään, että käyn aamulla pikaisesti kaupassa ja käydään sitten vaikka uimassa. Lähden sen jälkeen töihin.

Omasta mielestäni kuulin, että joo. Mutta takaisin tullessani ja kehottaessani porukan autoon, yksi oli jo häipynyt kavereiden kanssa. Toinen oli lievästi kiukkuinen, joudunko taas yksin vahtimaan ”tota”. Mä en ainakaan lähde uimarannalle…

Onnistuneena äitinä sanoin, että hei, olen nyt pois töistä pari tuntia töistä. JOTEN autoon, vaikka hampaat irvessä… oli taas erittäin onnistunut lause kiukkuiselle murkulle, vähän niin kuin heittäisi bensaa liekkeihin.

Rannalle selvittiin muutamin sanakääntein, mistä voin taas olla ”ylpeä” ja lopulta istuin mykän teinin kanssa rannalla pienimmäisen polskiessa onnellisena järvessä. Teinillä linja piti, joten ei uimaan. Jotenkin sain itsestäni kaivettua aikuisen esiin ja muutaman lauseen jälkeen löytyi paha olo. Ei kavereita, kaikki on jossain… Ja toisella kaverit kotinurkilla. Ei kiva!

Täytyy myöntää, että kurja tilanne siinä iässä. Teinillä on kuitenkin kavereita pilvin pimein ja ehdotin, että laittaisi viestejä ja menisi jonnekin. Hiukan tuli puskista, että hei äiti, kello on jo melkein 12, en voi enää sopia tapaamisia. kaikilla on jo jotain. Siis niinku mitä ihmettä! Mihin katosi aika, että sotkettiin pyörällä katsomaan, onko joku kotona?!?! Mä oon niin eri vuosituhannelta!!!

Linssilude

Tänään oli olo töissä  kuin filmitähdellä! Flycam Oy tuli kuvaamaan RK-Cityhuoltoon  mainosta pienellä kopterilla. Oli hauska olla mukana, kuinka kaikki tapahtui. Otettiin kolmesta suunnasta ylhäältäpäin videota, kun ajelin autolla eri suunnista autohuollon ovista sisään.

(Ja mikäs oli ajellessa halliin, kun oltiin eilinen päivä siivottu ja roudattu hullunlailla hallissa lojuvia autonrenkaita, moottoreita ym.osia pois näkyvistä.  Ihan niin kuin silleen viime tipassa -tyypillistä meille! Ja hallissa oli kevyet 30 lämmintä…)

Video oli siinä mielessä totuudenmukainen, että ajelen yleensäkin päivisin todella paljon autolla. Mutta nyt tuli ohjeita radiopuhelimella, kuinka lujaa sai ajaa missäkin kohtaa ja vaikka kuinka seurasin ohjeita, ei aina onnistunut. Monta kertaa tuli ääni ”ja otetaan uusi otto”, ”vähän lujempaa” tai jouduin pysähtymään muun liikenteen vuoksi liian pitkäksi aikaa. No, menin kerran vain  vaaleanpunaisilla, enkä käskystä.

Autosta minua ei näy ja maakuvauksessakin ehkä kaksi sekuntia, kun haen asentajalle jarrupalat. Mutta hauskaa oli, tähän voisi vaikka tottua!!! Tosin tarvitsisin meikkaajaa ja puvustajaa ja… Vaatimustaso kasvaa! Paitsi, että onhan minulla jo ne: esikoinen meikkaa hienosti ja Olgan Puodista löytyy puvustaja!

Missä siis kamera??? Kyllä se aina renkaiden kuskaamisen voittaa!

 

Mutkan kautta kotiin

Reissun jälkeen on ihana herätä omasta sängystä, vaikkakin tässä tapauksessa oksentavan lapsen kanssa! Kyllä, nopeasti arkeen! Jopa niin nopeasti, etten päässyt edes kotiin saakka…

Ateenassa oli herätys 20 yli 5 aamulla. Lentokoneessa täytyi vielä höpöttää ja naureskella kavereiden kanssa, vaikka oikeasti olisi ollut järkevintä nukkua. Varsinkaan kun ei ihan menty klo 21 nukkumaan edellisenä iltana! Mutta ei raaskinut, ajattelin että nukun bussissa pienet tirsat.  Olin bussissa Keimolaan asti…

Joku sanoi minulle  lentokentällä, kun päästiin koneesta, että kohta se sinun arki taas alkaa. Viitaten edelliseen kirjotukseen listoista, että pääsen lähtemään reissuun hyvillä’ mielin! Vastasin naureskellen, että onneksi ei sentään vielä olla kotona. Muutaman tunnin päästä  ja nukun ensin… Odotettiin matkalaukkuja ja laitoin puhelimen päälle. Siinä samassa se jo soi. Rakas aviomieheni.

Noo, ompas se innokas, ajattelin! Sanoi juuri lähtevänsä ajamaan kohti Helsinkiä, MUTTA hakemaan oksentavaa lasta laivaterminaalista. Mitä hittoa, tajusin että puhelimeni piippaa viestejä puhelun aikana. Lapseni oli surullisen kuuluisassa Siljan laivassa, missä riehui norovirus! Ei pystynyt kävelemään eikä todellakaan tulemaan junalla kotiin.

Päätettiin, että päästään nopeammin, kun isäntä nappaa minut matkan varrelta. Joten lentokentän apteekin kautta bussiin ja hetken päästä pomppasin autoon ja nokka kohti terminaalia.

Lapsi oli lievästi onnellinen nähdessään äidin!!! Mikä säkä olla samoihin aikoihin Suomessa! Olin jo Ateenassa saattanut yhden oksentavan ystäväni koneeseen ja nyt hyysäsin toista takapenkillä. Vauhdikas päivä, mutta kaikki onnellisesti kotona.

Vitsiniekka

Perheen pojat yrittivät olla vitsikkäitä tänään.  Olen lähdössä Kreikkaan loma/kurssimatkalle 10 päiväksi. Kyllä, tiedän JUHUUUUU, YES;YES;YES!!!! Töissä aloitin jo säädön missä on mitäkin ja mitä pitää tehdä. Muista maksaa firman laskut ja ennen kaikkea muista AVATA laskut. Yleensä ne on avaamatta… Sitä, tätä ja tota ja sitten vielä muista tämä…

Tulostelin lasten kisa-aikatauluja ja tein jopa listan, kuka on missäkin ja mihin kellonaikaan. Kenelle laitetaan kouluun eväät minäkin päivänä ja koska lasten kaverit ovat hoidossa iltapäivät, välipalat jne. Katsellessani listaa ajattelin, että hups! ei ihme, että joskus tuntuu, että aikataulut ja kiire vyöryy päälle. Siis hyvin ansaitulle lomalle tyttöjen kanssa!

Keräsin porukan illalla iltapalalle ja esittelin ylpeänä listaa. Enää piti vain jakaa vuorot, kuka laittaa pienimmän kouluun. Päivä hänen kanssaan alkaa pikkuhiljaa herätyksellä, puen lapsen sänkyyn. (Joo tiedetään, paapon liikaa. Niin olen tehnyt kaikille, kun olivat pienempiä! Aamulla on ihana herätä vähitellen ja meidän elämä on niin kiireistä ja aikataulutettua ja työntäyteistä, että itsekin nauttii näistä aamuista… ). Hitaus jatkuu kyllä aamupalallakin meidän haaveilijalle, täytyy kokoajan hoputtaa: ota leipä käteen, PURAISE siitä leivästä ja taas alusta…

Hösäsin siinä vielä iltapalaa ja kysyvästi katsoin kisakatsomoon sohvalle, että eikö kukaan muka auta?!? Perheen poika tuumasi siihen, että kuule äiti, sun täytyy ajatella, että loma tuntuu paljon paremmalta, kun on viimeiseen saakka painanut arjessa. Hah hah haa!!! Isäntä  vielä komppasi siinä!!!  Olipa vitsikästä…

 

Jalkapalloa

Pari päivää olen ollut lapsen jalkapallohuoltajana, kentän laidalla. Eilen hiki hatussa palautellut palloja, tänään ei mitään. Jollei vesisateessa pari tuntia seisoskelua lasketa!!! Katselen kyllä pojan kanssa jalkapalloa televisiosta mielelläni, mutta temperamenttiini sopii enemmän jääkiekko. Sydän sykkii Tapparalle! Vetoan, että minut on aivopesty jo lapsena: isäni teki jääkiekkomailoja! Äitini tosin inhosi Tapparan takkeja… Ehkä sitä ei lasketa!

Poika halusi lopettaa jääkiekon oltuaan 8v luistimilla, olipa vielä hyvä siellä kaukalossa. Mutta, jotkut asiat vain tulevat tiensä päähän. Eikä lapsi voi elää vanhempien unelmaa, vaikka sitä kuinka toivoisi. Joten, pitkän miettimisen päätteeksi tulin siihen tulokseen, että kyse ei ollut vain väsähtämisestä lajiin. Kaveri halusi oikeasti pelata jalkapalloa. Temppu olikin, miten saadaan 13v?!?! joukkueeseen… Oli parin viikon näyttö, viikonlopun turnaus jms ennenkuin edes valmentaja harkitsi. Kyllä on rankkaa nykynuorilla! Ei hiihdelläkään harrastuksesta toiseen ilman näyttöjä.

Loppu hyvin, kaikki hyvin: poika pääsi haluamaansa joukkueeseen ja äiti joutui huoltajaksi! Kääk, sain sentään autossa pikaopetusta kuinka jalkapalloon laitetaan ilmaa… käsittämätöntä!!! Pystyn suunnittelemaan isoja remontteja, keittiön siirtoja A paikasta B, esimerkiksi. Mutta sitten en saa palloon ilmaa!

Tässä kohtaa sain syyttää vaan itseäni saamattomuudesta, toista se on pienemmän harrastuksessa; ratsastamisessa! Siinä olen todellinen prinsessa!!! Voitte vaan kuvitella, kun ensimmäisellä kerralla 7 veelle näytettiin mitä tehdään ennen ja jälkeen ratsasustuntien, josta noin 90% meni ohi! Ja kun kysyin, että mistä nämä hevoset erottaa toisistaan laitumelta, mistä niitä piti haeskella sähköaitojen lomassa!!! Ratsastuksenopettaja katsoi minuun ja ilmoitti, että kaikilla on nykyään älypuhelimet, josta voi katsoa kyseisen tallin sivuilta hevosten kuvia ja nimiä!!!  Sain kuin sainkin sanomatta mitään nasevaa!!! Voitte vain kuvitella minut punaisine kynsineni ja korkokengissäni laitumelle puhelin kourassa laukkaamassa hevosten seassa…

Tarkemmin ajatellen seisominen vesisateessa tai auringonpaisteessa jalkapallokentällä voittaa ainaisen palelemisen jäähallissa. Ja tosiaan olen nyt KAKSI iltaa ollut, loppuviikon hoitaa iskä. Seuraava koitos syksyllä! Ehkäpä sen kestää lapsen vuoksi!? Ja voihan olla, että joskus näette minut kirmaamassa hevoskaukalossa, kun oikein vauhtiin pääsen!

Amatööri-paparazzi

joulu 2015 Rira 15, Dani 14, Move-videot 153

Oli pakko muistella, kun olin tänään niin hyvissä asemissa Tapparan kultajuhlissa keskustorilla. Niin olin Lontoossakin 2011

Williamin ja Catherinen häissä. Ihmettelin häitä edeltävänä iltana yhden rakennuksen takaosassa olevia paparatseja. Vähän aikaa töllisteltyänä meni reippaana tyttönä sinne eturiviin ja kyselin, että ketä he odottavat. Muutama kuvaaja vieressäni katsoi minua hiukan hämmästyneenä, että kuningatarta tietenkin. Siinä samassa päätin jäädä niihin asemiin. Olin yllättäen päässyt eturiviin pienellä hivuttautumisella, enkä ollut kuulevinani mistä lehdestä olen.

Jee, hyvin menee! Huikkasin isännälle, että jään tähän. Hän päätti jäädä hiukan sivummalle. Ja siinähän sitten törrötettiin, meni puoli tuntia ja paikka oli täynnä kuvaajia. Jollain oli parimetriset tikkaat mukanaan. No, minä olin eturivissä, enkä hievahtanutkaan! Vierähti pari tuntia, eikä  mitään. No, nyt ei voinut kyllä enää luovuttaa. Tosin isäntä oli  eri mieltä! Mutta alkoi olla jo niin paljon porukkaa ympärillä, ettei edelleenkään kuullut mitään. Köh!

Pissahätäkin alkoi vaivata, mutta sitten yhtäkkiä alkoi tapahtua: tuli lisää poliiseja, tiesin että H-hetki lähestyy… (niin kuin tänään keskustorilla, yht´äkkiä turvamiehiä metrin välein AHAA!) Kohina ympärillä koveni, järkyttävän kokoisia putkia oli kokoajan ruuvattu kameroihin, aseteltu kuvakulmia ja toimittajat olivat kokoajan yhteydessä toimistoon. Ja mitä minä sitten tein.

Kaivoin pikku kamerani kassista, näppäisin 5cm ”putkea” esiin ja aloin räpsiä!

joulu 2015 Rira 15, Dani 14, Move-videot 151

joulu 2015 Rira 15, Dani 14, Move-videot 152

Tässä muutama, albumi tosin on täynnä kuvia eri kuninkaallisista! Kannatti seisoa noin kolme-neljä tuntia! Isäntä oli kyllä sitä mieltä, että kun kaivan kamerani paparazzien edessä eturivissä esille, minut heitetään siltä ulos! Mutta ei mitään, siellä olin ja pysyin. Ja huusin ja huokailin toimittajien mukana, jos joku kuninkaallisista ei kääntynyt ja vilkuttanut! Päätettiinkin mieheni kanssa, että SITTEN kun meistä tulee kuuluisia, käännymme ja vilkutamme aina kameroille!!!!