Your browser (Internet Explorer 6) is out of date. It has known security flaws and may not display all features of this and other websites. Learn how to update your browser.
X

Loman jälkeen vapaapäivä pakolliseksi

Minun mielestä loman jälkeen pitäisi aina olla vapaapäivä! Puolentoista viikon loman jälkeen kaikki ei mennyt ihan putkeen tänään.  Heräsin viemään koiranpentua ulos klo 5.55, koiranomistajan vetäessä sikeitä naapurissa kylläkin hyvin ansaitulla yökylävuorolla.  Päätin siinä mennä takaisin sänkyyn, kohtahan koirakin herää uudestaan miehen lähtiessä töihin. Sitäpaisi puhelimeni vetelee viimeisiään, eikä siihen herätykseen voinut luottaa. Tottakai tänä aamuna koira nukkui makeasti yläkerrassa ja minä kerrosta alempana. Laiskasti venytellessäni sumeaan tajuntaani välähti, että olen nukkunut pommiin!

Siinä vaiheessa yökyläläinenkin kömpi kotiin -ihan sovittuna aikana tosin ja ilmoitti, että mopon ostaja tulee kohta! En siis ehtinyt edes käymään töissä ennen puolta päivää.

Töissä odotti tietenkin laskukasa ja tajusin nettipankissa käydessäni, että olin maksanut ison (todella ison) laskun väärälle tilille. Tili oli tietty ulkomaille, joten kestää, kestää… Pakko hankkia kohta lasit!!! Mutta ei siis ihan vielä…sittenkään! Kopiokone tökki, kun sain sen toimimaan huomasin, että ohjelma, mitä käytän, ei toiminut. Siinä olen ihan kädetön, joten haistat.. eikun suljin koneen ja annoin olla!

Lähdin käymään katsastuskonttorilla ja pudotin puhelimeni autonlattialle. Sitä kaivaessani painoin vahingossa kaasua jarrun asemasta valoissa. Katselin vain, kun Kian takaperä läheni… Sain ongittua puhelimen ajoissa ja jarrutettua valoihin -ennen Kian peräpäätä! Loman jälkeen ei näköjään osaa ajaa autoakaan! Pudotus oli myöskin puhelimelleni viimeinen niitti.

Viime hetken startti hakemaan varaosaa ja motarille. Kunnes tajusin, että olen menossa täysin väärään suuntaan: kohti kotia! Muutama liikenneympyrä ja oikea suunta. Tällä kertaa ihan ajatuksen kanssa.

Illalla vielä kesän ensimmäinen treeni. Pikkuisen jännitti puolentoista viikon holtittoman syömisen (ja juomisen) jälkeen. Perässä pysyin, ylös en niinkään sutjakkaasti. Jo nyt illasta tuntuu, että pääseeköhän sitä huomenna sängystä ylös? Hmm, tarkemmin ajateltuna, ehkä ei kannattaisikaan!!!

 

Amatööri-paparazzi

joulu 2015 Rira 15, Dani 14, Move-videot 153

Oli pakko muistella, kun olin tänään niin hyvissä asemissa Tapparan kultajuhlissa keskustorilla. Niin olin Lontoossakin 2011

Williamin ja Catherinen häissä. Ihmettelin häitä edeltävänä iltana yhden rakennuksen takaosassa olevia paparatseja. Vähän aikaa töllisteltyänä meni reippaana tyttönä sinne eturiviin ja kyselin, että ketä he odottavat. Muutama kuvaaja vieressäni katsoi minua hiukan hämmästyneenä, että kuningatarta tietenkin. Siinä samassa päätin jäädä niihin asemiin. Olin yllättäen päässyt eturiviin pienellä hivuttautumisella, enkä ollut kuulevinani mistä lehdestä olen.

Jee, hyvin menee! Huikkasin isännälle, että jään tähän. Hän päätti jäädä hiukan sivummalle. Ja siinähän sitten törrötettiin, meni puoli tuntia ja paikka oli täynnä kuvaajia. Jollain oli parimetriset tikkaat mukanaan. No, minä olin eturivissä, enkä hievahtanutkaan! Vierähti pari tuntia, eikä  mitään. No, nyt ei voinut kyllä enää luovuttaa. Tosin isäntä oli  eri mieltä! Mutta alkoi olla jo niin paljon porukkaa ympärillä, ettei edelleenkään kuullut mitään. Köh!

Pissahätäkin alkoi vaivata, mutta sitten yhtäkkiä alkoi tapahtua: tuli lisää poliiseja, tiesin että H-hetki lähestyy… (niin kuin tänään keskustorilla, yht´äkkiä turvamiehiä metrin välein AHAA!) Kohina ympärillä koveni, järkyttävän kokoisia putkia oli kokoajan ruuvattu kameroihin, aseteltu kuvakulmia ja toimittajat olivat kokoajan yhteydessä toimistoon. Ja mitä minä sitten tein.

Kaivoin pikku kamerani kassista, näppäisin 5cm ”putkea” esiin ja aloin räpsiä!

joulu 2015 Rira 15, Dani 14, Move-videot 151

joulu 2015 Rira 15, Dani 14, Move-videot 152

Tässä muutama, albumi tosin on täynnä kuvia eri kuninkaallisista! Kannatti seisoa noin kolme-neljä tuntia! Isäntä oli kyllä sitä mieltä, että kun kaivan kamerani paparazzien edessä eturivissä esille, minut heitetään siltä ulos! Mutta ei mitään, siellä olin ja pysyin. Ja huusin ja huokailin toimittajien mukana, jos joku kuninkaallisista ei kääntynyt ja vilkuttanut! Päätettiinkin mieheni kanssa, että SITTEN kun meistä tulee kuuluisia, käännymme ja vilkutamme aina kameroille!!!!

 

 

Lisää virtaa

Minulla ei yleensä virta lopu kesken päivän, tänään loppui. Aamulla vielä ajattelin, että on kiva lähteä töihin. Piti mennä jo ajoissa, mutta lapsi pyysi viemään kouluun tai johonkin päin keskustaa, missä oli jotain, joku juttu!? Näillä mentiin…Ei osoitetta, joten hetki pyörittiin mihin pitikään mennä. Luokkakaverit löytyi ja pyhästi luvattiin kuunnella seuraavalla kerralla osoite!

Olin aika kivasti saanut omat työt tehtyä alkuviikolla ja olin luvannut viedä lapsi n.ro 2 hammaslääkäriin. Siihen saakka kaikki ok! Sitten alkoikin rumba -varaosarumba. Viikko sitten tuli lähetys ja kun pääsin sen kimppuun, paketti oli jo avattu. Yleensä pojat käy rohmuamassa sieltä tarvittavat osat ja käyn kyselemässä mitä on otettu. Nyt en sitten käynyt! Ihmettelin vain kun on iso paketti ja tavaraa vähän. Olisi pitänyt hälytyskellot soida!

Tänään ”potilas” oli levällään nosturilla ja kaikki 20 osaa jossain matkan varrella. Moka, tosi iso moka minulta. Ja kävi pikkuisen kalliiksi, mutta korjattua tuli. Eikä ihan joka osa tullut lentona naapurimaasta. Nuoh. Juoksua kellon kanssa. Olin vielä luvannut hakea lapsi n:ro 1 koulusta, että ehditään hakea juuri valmistunut tanssipuku ja siihen strassit. Joita täytyy n 1000kpl strassata viikonlopun kisoihin. Lähtö perjantaina klo 11, nyt keskiviikko klo 22. Hohoijaa, onneksi mikään ei jää viimetippaan!

Pääsin kotiin ja olin ihan veto pois. Harmitti oma moka tosi paljon! Vaivoin sain lapsille ruuan kun tajusin, etten ole juonut kahvia koko päivänä!!! Iso moka! Ei ihme, ettei suju. Ei se kyllä paljoa piristänyt, mutta jaksoin lähteä zumbaan. Moka. Tunnin aluksi tuli uusi biisi ja uusi koreografia, en ymmärtänyt mitään! Kapasiteetti ei kertakaikkiaan enää riittänyt klo19 illalla uusiin juttuihin!!! Jotenkin selvisin tunnin ja raahauduin sohvalle. Nyt en pääse täältä enää ylös…

Rautakaupan bodyguard

Löysin yhdestä rautakaupan lehdestä sopivan ison ja sopivan pienen hintaisen hyllyn. Mieheni oli katsellut samaista kuvastoa, kun esittelin töissä löytöäni. Pitäisikö kipaista hakemaan, kyselin pojilta. Jees, nyökkäyksiä ja toi on ok. Edellinen tuomani hylly oli liian pieni ja hutera varaosiin, kuulen siitä usein…Kyselin, kuka lähtisi kantoavuksi, samassa porukka katosi kahvihuoneesta! Jaa, tää on taas tätä, eikö siis kukaan? Liian kiire kaikilla. Kysyin miestäni ja hän ilmoitti pontevasti; kyllä sä pärjäät.

Minulla on pitkät omat kynnet, jotka on tosi kovaa laatua. Lakkaan ne vielä kynnenkovettajalla. Sitten kun ne menee poikki, napsahtavat puolestavälistä kynttä ja tekee kipeää… Nyt on kolme kynttä mennyt lähiaikoina ja pakko pitää laastaria joka sormessa. Enkä pysty tekemään mitään, kun on tottunut tekemään kynsillä eikä sormenpäillä. Ja kun tökkäät poikki menneen kynnenpään johonkin, ai että tekee makiaa!

Meidän pojat ei taida oikein ymmärtää kyseistä tuskaa, joten lähdin siis yksin hakemaan hyllyä. Toivoin parasta, että jaksan tai ylipäätänsä saan sen mahtumaan autooni. Kurvatessani sisään kärryni kanssa näin pari myyjää liikkeessä ja heti kysäisin, että voisitteko auttaa? Onkohan tämä hylly kauhean painava ja näytin kuvaa. Pojat lähtivät opastamaan minut (tiesin kyllä  missä ne olivat, kun olin pari viikkoa sitten hakenut sieltä sen pienen hyllyn), näyttivät mitä käytävää pääsen isolla kärrylläni, kun pari käytävää oli tukossa. Nostivat hyllyn kärryyn. YES!

Yritin näyttää vieläkin siltä, että olen tosiaan ensimmäistä kertaa rautakaupassa. Ilmeisesti se toimi: pojat kyselivät vielä millä autolla olen ja missä se on. Vaikka vakuuttelin (kerran), että kyllä varmaankin pärjään, pojat ilmoittivat, että tulevat nostamaan sen vielä autoon. Kassajonossa minulla olikin sitten ”henkivartijat” molemmilla puolilla takana, eikä ihan pöllömmän näköisiä… Hylly mahtui juuri ja juuri autooni, pojat olisivat vieneet kärrynikin vielä pois, mutta huomasivat siinä olevan rahan. Tästä palvelusta olisin kyllä voinut sen kärryssä olevan eurosen lahjoittaa!

Kiittelin vuolaasti ja palatessani töihin hyllyn kanssa  sain nostoapua. En kuitannut mitään, koska yksi asentaja samassa kysyi, onko sinulla uusi pusero… OOO, kiva! Kyllä ne jotain huomaa…

Nainen, joka kulkee samoja polkuja

Kipeän lapsen kanssa tänään kotona, pari viikkoa on mennytkin aika haipakkaa töissä. Aina kun pysähtyy, miettii mihin tämä aika oikein menee??? Lapset kasvaa, itse on kuitenkin 25v. Tai minun tapauksessa korvienväli noin 15v.  Sillä pärjää ja hurtilla huumorilla -ainakin töissä! Omasta mielestä olen hyvinkin vitsikäs kotona, teinien mielestä en…

Pääsiäisviikolla yksi varaosalähetys Saksasta oli hukan teillä ja autot levällään nostureilla. Tai potilaat, niin kuin korjaamolla puhutaan…  ”Uusi potilas sisään, peräpäässä on vuotoa” tai ”ota uusi sisään, tämä potilas odottaa uutta osaa” jne. Liukuhihnahommaa,  kunnes töksähtää ja tietysti kaikki, mitä ei pitäisi tapahtua sattuu samalle päivälle/viikolle! Osat jäi siis saapumatta ja siitä alkoikin vilinä.

Kiersin edestakaisin hakemassa osia, oikeastaan sahasin kolmen varaosaliikkeen väliä. Yhdessä kävin varmaan vartin välein, ihmettelivät jo olenko tullut heille töihin, kun kiepun siellä koko ajan. Yleensä en edes tiennyt, mitä haen, kun huudettiin vaan sinne ja tänne ja tonne, kun palasin osien kanssa. Puhelin piippasi ja värisi kokoajan, soppa olikin valmis, kun  unohdin seuraavan päivänä puhelimeni kotiin! Kukaan ei saanut kiinni ja sitten vasta juoksinkin!. Puolen päivän jälkeen sitä hakiessani mietin, kuinkahan monta puhelua ja viestiä  olin missannut!

Putosin taas maan pinnalle, ei yhtä ainutta puhelua eikä viestiä! Höh! Ylensä teinit ainakin varmistaa, kuka vie/hakee illalla. Pomppasin taas autoon ja sahasin edestakaisin. Päivällä varaosaliikkeitä, illalla harrastekyytejä. Hukassa oleva pakettikin saapui ja sitä hyllyttäessä mietin, että olen aina luullut olevani nainen, joka kulkee omia polkuja. Mutta olenkin nainen, joka kulkee SAMOJA polkuja! Ainakin autolla…

Puhelimessa koko elämä

Lapseni hukkasi puhelimen liikuntatunnin alussa, sai opettajalta luvan olla pois luistelemasta ja etsiä sitä maastosta. Soitti minulle vasta tunnin jälkeen kaverin puhelimesta itkuisena, kun ei löytynyt. Olisi soittanut heti, nyt oli juossut edestakaisin varmaan 10km, oltaisiin yhdessä etsitty! Saavuin paikalle, enkä saanut ensin puheesta mitään selvää. Hän oli täysin paniikissa ja uupunut. otti puhelimeni ja kysyi salasanan, että voi paikallistaa puhelimensa. Niin kuin mitä, vastasin. Ei mitään hajua… Lapsi kysyi, että kai sä nyt tän tiedät! Voin paikallistaa, missä puhelimeni on… Hänen sormet viiletti näppäimillä kuin vanhalla koneenkirjoittajalla ja yritin epätoivoisesti antaa erilaisia salasanoja. Ei tärpännyt!

Sitten hän kysyi, miten sinun sovelluksiin pääsee. KÄÄK, tiesin kyllä mitä sovellus on, MUTTA MUTTA… En ollut käyttänyt edes mitään! ÄITI!!! Sulla on ollut tämä puhelin jo 2kk, ei voi olla totta! Isojen kyynelten vieriessä poskelle kirosin itseäni, että enkö hitto vie voi olla kiinnostunut näistä ”härpäkkeistä” enemmän. Olisin pystynyt auttamaan!

Samassa minun puhelin soi, luokkakaverit olivat löytäneet puhelimen! Mikä helpotus! Siinä ajellessa kotiinpäin lapsikin ihmetteli, miten hänen koko elämänsä on puhelimessa! Lukujärjestykset, kokeet, muistiinpanot, aikataulut, kuvat, kaveriryhmät jne. Huoli oli aito, mitä sitten jos puhelin ei löydykään! Toista se oli ennenvanhaan lankapuhelimen kanssa! Minuakin harmittaisi, jos oma puhelin hukkuisi. Mutta olen niin vanhanaikainen, että omistan vanhan kunnon paperikalenterin, johon merkkaan menoni. Se jos hukkuisi, APUA!

Muutama vuosi sitten isommat lapset kysyivät, minkä ikäisiä me oltiin kun saatiin eka kännykkä. Jotain kolmekymppisiä, vastattiin. HÄH??? Kumpikaan lapsista ei sitä ymmärtänyt, miten ihmeessä ollaan tultu toimeen?  Niinpä niin, maailma muuttuu. Keski-ikäinen pysyy aina hetken mukana -toivottavasti!

Satasella itsetunnonkohotusta

Minun ehkäpä kaksi upeimman näköistä ystävää kävi töissä moikkaamassa tällä viikolla. Toinen on pitkähiuksinen aito blondi, noin kaksi kilometriä säärtä. Itse olen 157 JA PUOLI, sekin taitaa nykyisin olla sulka päässä… Toinen pitkä tumma, tiedättehän näitä Grace Kelly-classikkoja kasvonpiirteineen. Molemmilla vimpan päälle ripset, kynnet, pukeutuminen -aina! Molemmat myös huippukivoja -tietty.

Nämä kun purjehtii paikalle, kummasti korjaamon pojillakin ryhti kohenee ja puheet muuttuu! No, itse olin viuhtonut koko päivän edestakaisin peiliin vilkaisematta. Ah, ansaittu kahvitauko ystävien kanssa. Paitsi että ei sittenkään. Viuh, viuh, viuh, taas mentiin.

Kävin yhdellä purkaamolla hakemassa varaosaa, ei mitään käsitystä mikä ja minkälainen.  Jär-kyt-tä-vän komea kaveri oli tiskillä vastassa ja kiinteä katse seurasi kun astuin ovesta sisälle! Pääsin tiskille kompastumatta korkokenkiini ja sanoin kaverille. että olen sieltä ja sieltä korjaamosta ja tiedätkö mitä olen hakemassa täältä? Nooo, sanoin sen EHKÄ  hieman liian kiinteällä katseella, painottaen tiettyja sanoja. Hmmm… Siitä lähti melkoisen ”kevyt” flirtti -molemminpuolin.

Vihdoin kun osa löytyi ja sitä tarkastellessamme totesin, että joo, otan tämän, mitä maksaa? Siinä kohtaa alkoi jo itseäänkin jännittämään että selvitäänkö tästä rahalla. Jep, sata euroa. HUH, istuin autossa ja HUH-HUH posket hehkui! Taisin lauleskella koko matkan takaisin.

Asentaja oli jo ovella vastassa, että mikä ihme nyt taas kesti, toitko sen osan?! joo toin ja törkkäsin osan asentajalle joka sanoi, mitä ihmettä (tai siis vitt…!) jouduitko maksaan tästä jotain??? Osa oli aika kälyisen näköinen, huomasin nyt… Maksoin satasen, ilmoitin. Asentaja lähti osa kädessä päätään pudistellen! Siinä taidettiin keski-ikäistä rouvaa kuljettaa aika komeasti!!!!

Mutta mitä siitä. JOS satasella sai tällaista itsetunnon kohotusta, ei kai peli ole vielä menetetty????

Käyttäjätunnus/salasana-viidakko

Olenkohan tulossa vanhaksi?! Sain uuden puhelimen eikä minua kiinnosta räplätä sitä ollenkaan… Tai oikeastaan lapseni vanha puhelin, mitä olin aina ihaillut. Olin useasti toivonut sitä ja vihdoinkin nokialaiseni suorastaan hajosi käteeni. Iphoneen sai vaikka mitä sovelluksia, kuvista väännettyä vaikka mitä jne. Mutta nyt ei huvita. Piste.

Sain joululomalla tarpeeksi koneiden kanssa räpläämisestä. Kaikki alkoi tuolloin perjantai-aamuna ennen joulua, kun piti aamulla nopeasti laittaa helmi-viesti opettajalle . Oma kone ei auennut, kiireesti hakemaan lapsen konetta, että ehtii lähteä töihin. Mitä vitsiä: salasana!!!! Eikä ketään enää kotona, joten viestiä lapselle: salasana äkkiä. Lapsi vastasi onneksi heti, TÄLLÄ kertaa en motkottanut puhelimen käytöstä tunnilla.

Sitten alkoikin puskea hikeä otsikkoon, kun tajusin että tällä koneella ei ole muistissa mitään salasanoja -niistä tuhansista ja taas tuhansista… Mutta en päässyt edes salasanoihin asti, kun pää punaisena mietin käyttäjätunnusta: kuka lapsista oli kenenkin nimen alla, kummalla oli etunimi ensin, kummalla piste välissä!!! ARGGGG! Viesti jäi lähettämättä. Ilta menikin sitten rattoisasti, kun laittoi koneelle helmet, osallistujat, vilmat jne jne jne!

Kaikki hyvin, kunnes sekin kone simahti. Nyt oli onneksi kaikki muistiinpanot kasassa, missä tarvittiin käyttäjätunnuksia ja salasanoja. Ja niitähän riittää! Siinä vaiheessa kun kolmas kone sanoi sopimuksen irti ja lopetti toimimasta, päätin lyödä kädet  ylös! Onneksi, koska vuoden vanha oma koneeni tuli takaisin huollosta -kaikki ohjelmat putsattuna, mutta suostui aukeamaan kaksi kertaa ja kovalevy simahti.

Nyt on taas toimiva kone ja uusi puhelin kaikilla ”mausteilla” , mutta varmuuden vuoksi jätän räpläämisen vähäksi aikaa. Eli EN ole tulossa vanhaksi (KÖH KÖH, muuten vaan kestää  nämä asetukset laittaa parisen kuukautta)!

 

Ammattina harrastus

En olisi ikinä uskonut, että sanon ääneen: Jääkiekko alkaa olla lasten leikkiä, vuoden vanhemman tanssiharrastukseen verrattuna.!!! Tänään onneksi helpottaa, puolentoista kuukauden rääkki loppui, joka päivä klo16.30-21, viikonloput klo 9-21 tai 9-18. Yhdet kisat välissä ja taisiko olla kokonaista kaksi vapaapäivää koko  aikana. Nyt kohti MM-kisoja Varsovaan.

Olen aina sanonut, että perhe ensin, (siis vanhemmat) sitten vasta lasten harrastukset. Jouduin huomaamaan, että nyt ei mentykään ihan perheen ehdoilla. Joko olet mukana tai ulkona. Ei vaihtoehtoja. Jääkiekkoilija on voinut aina osallistua perheen kissanristiäisiin, oli treenit tai pelit, ilmoitit vain osallistujiin.

Kauhistelin kokoajan lisääntyvää treenimäärää tanssissa ja paasasin lapselle, ettei voi olla totta! Missä välissä levätään, tehdään läksyjä??? Onneksi puhuin ystäväni Mian kanssa (saman ikäisen jääkiekkoilijan äidin) ja hän sanoi maagiset sanat: tätä tämä on, ei voi muuta kuin yrittää tsempata lasta jaksamaan! Niinpä!

Vaihdoin ajatussuuntaa paasaamisesta positiiviseksi. Esikoinen lähti aamulla kouluun koulu- ja treenirepun, esiintymisasujen ja valtavan eväscoolerin kanssa, yritin tsempata ja valaa uskoa, että kyllä hän tämän jaksaa. Opettajille laitoin viestiä tilapäisestä notkahduksesta, nyt kisat olivat väliaikaisesti etusijalla. Ei ollut enää aikaa lukea kokeisiin… Eikä mihinkään muuhunkaan. Mutta tätä hän itse halusi ja on lajissaan hyvä.

Vaikka manaankin jatkuvaa taksina oloa, teineillä on tervehenkiset harrastukset. TODELLAKIN mielelläni kuskaan harrastuksiin, kun miettii mitä itse teki 14v. Ei ihan lasten leikkejä, mutta se onkin jo toinen tarina…

 

 

 

 

 

Fallos otsalla

Jäin tänään autolla keskelle risteystä! Siitä kuului vähän kolinaa alustasta, kun lähdin liikkeelle, pieni kolina loppui. Ajattelin vetää korttelin ympäri ja mennä korjaamolle, mutta auto lähti taas pelaamaan. Väärä arvio, pääsin 50 metriä risteykseen ja siihen jäi! Tukin siinä näppärästi neljä suuntaa. Sammutin ja starttasin, ja uudestaan. Yksikään vikavalo ei palanut. Vihdoin sain pakitettua muutaman metrin, en tukkinut enää kuin yhden kaistan… Oli niin kiva istua siinä kuskin paikalla hätävilkut päällä! Kukaan ei muuten pysähtynyt… Osasin varmaan olla tarvittavan kypsän oloinen, ennenkin ollut samanlaisessa tilanteessa??  Omistanhan autokorjaamon; suutarin lapsella ei ole kenkiä!

Mutta juuri tänä päivänä tätä ei olisi tarvinnut tapahtua! Lievä paniikki, lapsi A treeneihin klo 16,15, jos myöhästyy koko porukka punnertaa ja vetää ylim. vatsalihakset, eikä todellakaan mitään naisten punnerruksia… Lapsi B klo 18, joka myöhästyi viime treeneissä ja sai moitteet. MUTTA KUN, minulla oli  iltameno, eikä rakas aviomieheni osaa edelleenkään olla yhdellä autolla kahdessa paikassa eri paikkakunnilla! Kummallinen mies!!! Lapsi C klo 19.10 ja tietty 3x haku (eri aikaan).  Ja tietysti miehelläni tänään iltameno! Tuskaisia ajatuksia liikkumattomassa autossa!

Sain facessa positiivisuushaasteen, joten tämä oli käännettävä niin, että fallos otsalla pienenisi eli

1. Ritari saapui nopeasti töistä punaisella ratsulla ja tällä(kin) kertaa pelasti neidon pulassa. Jäi reippaana poikana odottamaan hinausautoa, kun minä karautin seuraavaan seikkailuun. (eli kuinka monta kertaa saan manuaaliauton sammumaan valoihin! Yllätys, en kertaakaan!)

2.KUKAAN ei myöhästynyt, kiitos Riku-Ritarin.

3. Omistan autokorjaamon