Your browser (Internet Explorer 6) is out of date. It has known security flaws and may not display all features of this and other websites. Learn how to update your browser.
X

Organisaattori -ko?

Tämä päivä ei mennyt ihan putkeen! Päivällä kampaajani soitti ystävällisesti: missä sä oot? Kello on vasta 11.30 tulen tunnin päästä. Sun aika  OLI 1130. Ai jaa, olen merkannut 12.30, vastasin. Katsoin kalenteria uudestaan ja siellä oli 11.30, olin päässäni kääntänyt puoli yksi. Noloa!

Viideltä sain yhtäkkiä ahaa-elämyksen, tänään on keskiviikko! Zumba-tunti! Soitin isännälle ajattelematta, että kotiin ja äkkiä, saat viedä esikoisen treeneihin, vauhtia! Kuudeksi tunnille ja ketään ei näy, laitoin ohjaajalle viestin, että en saanut peruutusviestiä. Kotiin ja lähdin viemään esikoista, kun puhelin soi, että zumba-tunti on klo 19 näin keskiviikkoisin. Däääm! mutta ehdin! Mitähän naapurit taas ajatteli, kun lähdin ja palasin, lähdin ja palasin… Verkkarit jalassa… autolla…

Kiittelin eilen kuinka hyvä ”organisaattori” olen (niin kuin kaikki äidit!), teinien treeniaikataulut muuttuivat, tiistai päivä on muutenkin paha -todella paha. Yleensä vedän ”peräsuoli pitkällä” noin neljästä yhdeksään. Keskimmäisen valmentaja lähetti vielä ystävällisen viestin, että tästä eteenpäin ei sitten myöhästytä. esikoisella se on ollut aina kiellettyä! Selviydyin, ehdin syödä, seuraavassa välissä juoda kahvia!!! ja kävimpä kaupassakin kymmenessä minuutissa…

Oikeasti aloin ajattelemaan taas naapureita. Mitähän ne ajattelee, kun mennään edestakaisin, välillä saatan kolmekin kertaa päivässä tulla kauppakassin kanssa, kun aina unohtuu jotain, Ollaan kuin majatalo, lasten kaverit menee eestaas. Kuljetan kokoajan kauheita kassimääriä, läppäriä, roskapusseja… On muuten Taas uudet naapurit! Hmmm

Kuntosalilla

Tänään kuntosalilla oli uusi laite, kelkka. Ihmettelin sitä aikani, mitä ihmettä siinä tehdään ja mihin laitetaan painot. Kysyin muutamalta mieheltä vieressä ja he ystävällisesti neuvoi. Sanoivat vielä, että hekin oppivat sen käytön, kun katsoivat sivusta muiden menoa. Onneksi en ollut ainoa. Vuosi sitten kun aloitin käymään ”punttisalilla” en edes ymmärtänyt mitenkä päin mennään kaikkiin laitteisiin -tuskaa!

Vetäisin siinä reteästi vielä kyykyillä menemään miesten ympärillä, tosin muutaman loppurutistuksen olisi voinut jättää väliin. Jalat on lievästi hapoilla, pääseekö huomenna sängystä ylös? Onneksi on lauantai… Laitteeseen olisi pitänyt kuulemma laittaa oman painon verran kiekkoja, mutta ei kyllä liikkunut mihinkään. Ja sitä paitsi ainahan naiset laittavat painonsa ala-kanttiin! Mutta ehkä tuo minun 30kg oli hieman liian paljon alakanttiin! Ehkä sitten seuraavalla kerralla.

Tyylini on muutenkin, että sitten seuraavalla kerralla treenaan enemmän ja teen vielä tuonkin sitten seuraavalla kerralla. Nuoh, koskahan se tulee? Sitten vielä ihmettelen, kun kropassa ei näy mitään!!! Ei ne salikäynnit kyllä ihan hukkaan ole mennyt, jotain toivoa vielä on. Jos nyt ainakin pysyisi samoissa mitoissa, kun tuntuu että nykyisin kasvupyrähdykset tapahtuu vyötärön suunnalla.

 

Rooma Espanjalaiset portaat

SAMSUNG CSC

Vaikka Roomassa olen aikaisemmin käynytkin, niin en ole tiennyt -oikeasti, että Espanjalaisilla portailla syöminen on kielletty! Luin sitten matka-oppaasta tällaisen kiellon, no, kukaan ei tullut sanomaan mitään kun narautin kuoharin auki ja aloin syömään taivaallista mozzarella-leipää. Aurinko paistoi, ihmiset nauroi, puheensorinaa, mikäs siinä oli istuskella ja nauttia.

SAMSUNG CSC

Välillä täytyi herkistellä, mutta kukkia ei ehkä kannata ottaa, jollei välttämättä halua maksaa triplahintaa ruusuista.

SAMSUNG CSC

Portaiden yläpäässä voi teettää itsestään kuvan, taiteilijat kyllä nopeasti tekivät näköisiä piirrustuksia. Mukava katsella!

SAMSUNG CSC

Luvalla otin kuvan kojusta, jossa on jos minkänäköistä krääsää tarjolla. Shoppailla näissä voi huoletta ja tuliaiset hoituu kuin ohimennen. Raahaan joka reissulta mukeja kotiin, niistä on niin mukava juoda suomessa kahvia ja muistella mistä mikäkin on ostettu ja mitä tapahtunut kyseisellä reissulla. Joo ja rakas aviomieheni huomauttaa, että entäs ne patsaat ja kynttilänjalat ja painavat lasi…

Rooma Trevin suihkukaivo

Tämä suihkulähde ei palon esittelyjä kaipaa, rakastan sitä! Voisin istua täällä reunalla tuntikausia, ehdottomasti yksi suosikkipaikoistani Roomassa. Romanttista ja kaunista. Ja jännittävää heittää kolikko olan yli ja toivoa jotain. Vaikka sanotaankin, että jos heittää kolikon olkansa yli, pääsee takaisin Roomaan. Mutta, kyllä minä aina käytän tilaisuutta hyväkseni ja toivon jotain muutakin. Öhöm, tällä reissulla taisin heittää parikin kertaa.

Rooma Colosseum

Colosseumi rakennettiin 72 jKr, holvatuista sisäänkaarista, 80kpl, mahtui sisään 55 000 katsojaa!!!

SAMSUNG CSC

Keisari järjesti areenalla esityksiä, jotka alkoivat yleensä eläimillä, sirkustempuilla, seuraavaksi gladiaattoreilla, jotka taistelivat niin pitkään kuin toinen kuoli.  pahoin loukkaantuneet voivat anoa kansalta armoa ja keisari nosti tai laski peukaloa sen mukaan, mikä oli gladiaattorin kohtalo. Sankari tai kuollut gladiaattori, mielipuolista!

SAMSUNG CSC

Turisteille myytävissä kuvakirjoissa puhutaan Colosseumilla järjestetyistä meritaisteluista, mutta se ei pitäne paikkansa?

Rooma Forum Romanum

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSCForun Romanum, mielestäni Rooman keskus. Täällä kun kävelee, voi melkein nähdä ihmiset täällä arkisissa askareissaan. Paikka on varmaankin kuhissut kauppiaita, rikkaita, köyhiä, ilotyttöjä, kerjäläisiä, kulkueita, … ja ollut melkoinen sokkelo. Ensiksi kannattaa kuoda jonkinlainen yleiskuva ja ottaa maamerkkejä esim. Saturnuksen temppeli.

 

 

 

Vatikaani Pietarinkirkko

maailman pienin valtio, Vatikaani, alle tuhat asukasta. mahtavat jonot Pietarinkirkkoon ja museoon. Päätettiinkin nyt varata päivä tähän nähtävyyteen, kun lapset eivät ole mukana. Tätä en suosittele lasten kanssa tai no, jos omaa hyvät hermot!

SAMSUNG CSCSAMSUNG CSCSAMSUNG CSC

En ymmärrä, miksen nyt jaksanut innostua tästä, pramea, viimeisen päälle upea. Olen käynyt monessa kirkossa, luostarissa, kappelissa, joissa on kylmät väreet mennyt, kun on niin huikeat energiat! Tästä ilmeisesti odotin liikoja, kun ei kauheasti hetkauttanut. Älkää nyt käsittäkö väärin, kirkko oli huikea, vain ylevä tunne puuttui..

SAMSUNG CSC

Sveitsiläisiä vartioita, jotka palvelevat 25 kuukautta Vatikaanissa. Tästä mallia vappu-juhliin, olimme juuri vappuna täällä. Täytyy tunnustaa, että en tiennyt italialaisten juhlivan vappua ja kaikki kaupat, apteekit yms. olivat kiinni. Samoin turistinähtävyydet.

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Nykyisestä Paavi Franciscus (menikö oikein) paikallinen opas kertoi, että hän on erittäin suosittu kansan keskuudessa. Toisin kuin edellinen paavi, joka miellettiin kylmähköksi, olikohan tuo jokin sana…

 

 

Vatikaani ja Sikstuksen kappeli

 

SAMSUNG CSC

Ups, kuinka tuo kamera nyt vahingossa räpsähti Sikstuksen kappelissa… ei kuvia, eikä puhetta -turisti! Michelangelo maalasi nämä freskot 500 vuotta sitten ja saa suorastaan haukkomaan henkeä! Fresko maalattiin kostealle kalkkilaastille, joka kuivui nopeasti eikä maalausta voinut enää paljoa korjailla.  miettikää, niska kenossa silloisessa valaistuksessa korkealla, huikeata.  Tunsin itseni todella pieneksi…

Museon kattomaalauksia:

SAMSUNG CSCSAMSUNG CSCSAMSUNG CSC

Voi, kylläpä nämä näyttää tässä blogissa ja kuvissa vähän pieniltä ja vaatimattomilta, totuus on tietenkin toinen. Upeita kattomaalauksia ja tarinoita mm. raamatusta. otimme oppaan museoon, hän enemmänkin kertoi kuin kierrätti meitä museossa, muutaman tunnin päästä ei enää jaksanut kuunnella englannin kielistä papatusta historiasta ja taiteesta, niin mielenkiintoista kuin olisikin. Seuraavalla kerralla suomen kielinen opas, kiitos. Tällä kertaa jäi näkemättä esim. Paavin autot ja paljon muuta. Toisaalta ei tarvinnut jonottaa, kun oppaan kanssa pääsi suoraan jonon ohi. Voin kertoa, että ei kannata ainakaan aamusta mennä jonottelemaan.

SAMSUNG CSC

Tässä on kuvattu itse Jumala, jaksan aina innostua patsaista. Outoa. Ei kai.

SAMSUNG CSC

 

Roomassa vatsantäytettä

 

SAMSUNG CSC

 

Päivä aloitettiin aamupalalla hotellin kattoterassilla, muistakaa Roomassa pyytää Cafe latte, jos haluatte maitokahvin, ettekä pelkkää kuumaa vaahdotettua maitoa.SAMSUNG CSC

 

Jälkiruuaksi aamupalalla tarjoiltiin Torta della nonna, isoäidin kakku. Sisällä on kermainen, sitruunanmakuinen kiisseli, kannattaa maistaa, mutta ainakaan minä en pystynyt syömään kuin yhtenä aamuna, sen verran makea leivonnainen!

SAMSUNG CSC

Minun ehdoton suosikki oli Tomaatti/Motsarella-leipää, jota sai lämmitettynä jokaisesta kojusta. Espanjalaisilla portailla lounaalla ja kuoharilla. Tässä olisi voinut olla vaikka päivän ja katsella maailman menoa.

 

SAMSUNG CSC

Tämä ei varmaan esittelyjä kaipaa, uno Grande gelato!

 

SAMSUNG CSC

Ja kahville voi pysähdellä joka välissä!

SAMSUNG CSC

Pasta carponara eli spagettia pekonilla, munankeltuaisella ja juustolla. Viinillä…

SAMSUNG CSC

Ja tässä oli ravintolan sisäänheittäjä, varsinainen Mamma Mia! Suu kävi ja vitsi lensi. Rakas aviomieheni ei kuitenkaan houkutuksista huolimatta jäänyt oluelle, vaimon lähtiessä vielä shoppaamaan…

Rooma 04/14

SAMSUNG CSCSAMSUNG CSC

Roomassa huhtikuun lopussa ja meikäläiselle ei meinannut kelvata nämä näkymät parvekkeelta! Vaatimattomasti Julius Ceasar on murhattu tällä aukiolla! No, kaikki lähti taas siitä, että en ole koskaan varannut netistä tämän tasoista hotellia, todellakaan. rakkaan aviomieheni kanssa tuli 25 vuotta yhteistä kihlajaistaivalta tänä keväänä ja ajattelin tarjota (kerrankin) jotain luxusta…

Saavuimme hotelliin illalla, vastassa oli roskasäkit ja pyykkipussit, ajattelin että ei voi olla totta, olemme jossain taka-ovella vahingossa. No emme olleet, vaan seuraavaksi kun olimme rynkyttäneet rautaovea auki ja soitelleet summeria, vihdoinkin siirryimme pieneen hissiin, joka vinkui -oikeasti vinkui! päästyämme viidenteen kerrokseen pieneen respaan jo melkei hyperventiloin!!! JA ilmoitin, että tänne en ainakaan jää. Rakas aviomieheni katsoi minua siinä vaiheessa silmät suurina, kun ollaan suurinpiirtein oltu reissuissa vaikka minkänäköisissä hotelleissa, mutta olin ehdoton!

Pikkuisen sitten hävetti, kun katselimme kattohuoneistossa maisemia ja rouvalle luvattiin hulppeat alennukset, jos nyt mitenkään voi jäädä tähän yksityiseen hotelliin, missä oli porealtaat katolla ja aivan loistavat näköalat ja mikä parasta; aivan loistava sijainti.  Jos voin mitenkään suositella niin Relais Badoer, mutta älkää hyperventiloiko respassa!!!!!