Your browser (Internet Explorer 6) is out of date. It has known security flaws and may not display all features of this and other websites. Learn how to update your browser.
X

End of the world

”Ei vanha vittuile, vanha neuvoo” ilmoitti rakas aviomieheni tänään. Kaikki alkoi, kun tultiin mökiltä ja pyysin laittamaan ruokakamat paikoilleen jääkaappiin ja normikaappiin. En laita, kun en osaa. hän ilmoitti. Siis niin kuin mitä nyt  taas, etkö voi tosiaan laittaa niitä nyt, kysyin tosissani! En, jos laitan se on END OF THE WORLD vastasi mies jälleen härnäten! Alatko vittuilemaan minulle? Uskallatko jo 28 vuoden jälkeen alkaa vittuilemaan minulle??? Kysyin pilke silmäkulmassa. Vastaukseksi sain tuon kyseisen lauseen…

Ollaan 28vuotta käyty kädenvääntöä kuinka jääkaappi täytetään. Jaksan aina marmattaa, kun väärä tavara on väärällä hyllyllä. Mutta kun, en jaksa ymmärtää, miksei voi laittaa yhdelle hyllylle aamupalakamat, toiselle ruuat jne. Jugurttipurkit järjestykseen päivämäärän mukaan on minusta selviö. Perheen kaikista muista jäsenistä ei! Ärsyttää, kun kamaa tungetaan vaan johonkin ja aina löytyy vanhaksi menneitä purkkeja ja purnukoita. Yleensä myös huomautan tästä… Jos en sanallisesti, niin osaan näyttävästi pyöräyttää silmiäni ja heittää vanhentuneen purkin roskikseen muun perheen katsoessa pantomiiniani.

Puhumattakaan. että kaikki koneet yms jätetään käytön jälkeen lojumaan pöydille. aijajai, siitä vasta sanomista tulee! Tai, että meillä on kaksi (KAKSI) pyykkikoria, toiseen tummat, toiseen vaaleat. Vaikeaa!!!! Omasta mielestä on perusteltua puhista pyykkihuoneessa ja kiukutella kun pyykit on sekaisin. Jajaja… Mutta muuten olen ihan rento ja ihana (TODELLA) asuinkumppani!!! Varsinkin, jos muistaa olla pyörimättä edessäni aamuisin, ennenkuin olen saanut ensimmäisen kahvikupillisen…

Kärsivällisyyttä etsimässä

En haluaisi valittaa, MUTTA… Itseänikin jo vähän naurattaa, kun olen viime aikoina valittanut, milloin ei ole keittiötä, milloin astioita! Yleensä olen valittanut, jos olen JOUTUNUT keittiöön!!! Kaikki alkoi vesivahingosta kotona, ensimmäiset päivät meni ilman lämmintä vettä. Vihdoin, kun saatiin kartoittaja paikalle. lähti koko alakerta -myös keittiö! Ensimmäinen viikko hotellissa kolmen harrastavan lapsen kanssa ilman keittiötä meni yllättävän hyvin. Vähän kuin olisi ollut lomalla, kaikki kolme lasta nukkui samassa sängyssä. Toinen viikko aiheutti jo enemmänkin ongelmia, mutta sen jälkeen  päästiin 6pv huoneistoon, jossa oli keittiö.

Ah autuutta, ajattelin ”enpä olisi koskaan uskonut kaipaavani keittiötä”.  Kämpässä sattui vaan olemaan niin ”haitekkia” kaikki laitteet, että kesti 45 min. vääntää spagettikastike. Onnellisena käytiin ostamassa pari DVD-levyä, mutta ei osattu käyttää laitetta. Ja voin vannoa, että isäntä saa laitteen kuin laitteen toimimaan. Meni tunti, laite toimi. Siitä puoli tuntia ja taas ei toiminut. Siinä kohtaa vaan pyöritti silmiään, että kuka ostaa tuollaisia laitteita vuokrakämppään? No worries, kohta päästään varsinaiseen ”muuttokotiin”, niin kuin kuopus asian ilmaisi.

No, täällä muuttokodissa oli (kalustettu asunto viidelle, kolmio) meidän 5-henkiselle perheelle 1 pieni paistinpannu, 5 lautasta, 5 haarukkaa,5 veistä jne. Sanoin, kun tultiin, että on liian vähän astioita. Asunnon luovuttaja kehotti minua tuomaan omia astioita! No mutta, tarvitsen perheelle kalustetun asunnon, kun meidän KAIKKI KAMAT ON VARASTOSSA, myös astiat… Hän katsoi minuun ja sanoi ”aaa”.

Mitään ei kuulunut, en viitsinyt häiritä viikonloppuna, soitin vasta maanantaina että todellakaan en pärjää tällä astia määrällä. Juu, hän toimittaa, mutta ei pysty tiistaiksi. Okei, ajattelin siinä kohtaa, voin odottaa päivän. Luulen, että tänä syksynä kokeillaan minun kärsivällisyyttäni!!! Meni tiistai, tuli keskiviikko, mitään ei tapahtunut!!! Kokeiltiin minun kärsivällisyyttä tai ei vähän vaille neljä soitin jollekin pomolle Helsinkiin ja ilmoitin, että jos huomen aamuksi ei tavarat löydy, tämä sopimus puretaan ja me pakataan kamat!

Astiat tuli seuraavana aamuna. Ilman pyytämääni johtoa, että saisi DVD-.laitteet pelittämään. Tosin isäntä sanoi, että laite on kyllä kaput, vaikka toisi minkälaista johtoa . Asunto on todella aneeminen harmaine verhoineen, mutta toimiva keittiö ja viisi sänkyä! En edes kehtaa sanoa paljonko tämä maksaa vakuutusyhtiölle, todellista rahastamista. Taidan seuraavaksi soitella vakuutusyhtiöön…

 

Sorsanpoikasen emo

En edes ole laskenut monessako WhatsApp-ryhmässä olen! On lasten harrasteryhmät, varainkeruu-ryhmät. aikuiset-, aikuiset ja lapset-, omat harraste-, valmentaja, valmentaja ja aikuiset-ryhmät, ystävät.. On Daameja, Muskettisotureita ja nyt viimeisimpänä olen Sorsanpoikasten emo. (Kuopus meni partioon) Suloista!

Suloista tai ei, mutta joskus ärsyttää kun puhelin kilkattaa samaan tahtiin kuin teineillä! Kerran laitoin asetuksiin, ettei näy näytöllä ja varsinkaan ei kuulu ääntä… Sitten vasta olin kyttäämässäkin, onko tullut viestejä!!! Joka mutkassa. Palauduin aika nopeasti vanhaan tyyliin, katson onko ”elintärkeä” -maailma kaatuu, jollet vastaa-viesti. Mikä tulee siis yleensä omilta lapsilta. Joskus ei ehdi edes vastaamaan, vaikka otat samantien kännykän käteen, kun tulee jo ???? (mikset vastaa).

Suhteellisen nopeasti yleensä vastailen, täytyy myöntää, että olen kännykkäriippuvainen; kun kilahtaa, pakko katsoa. Monena sunnuntaina teen kyllä periaatepäätöksiä aamulla, katson viestit vasta illalla. Pääsen yleensä ilta-päivään.Myönnetään, että olen surkea kurinpitäjä itselleni!!! Kuka nyt haluaisi ”kurittaa” Sorsanpoikasen emoa”…

Eri vuosituhannelta

Jos ei ole helppoa teini-ikäisellä tunnemyrskyjen kourissa, ei ole kyllä äidilläkään! Eilen kuuntelin lievää narinaa, kun ei päästä mihinkään. Ainaista pikku-siskon vahtimista. Täytyy kyllä myöntää, että olen ollut luvattoman paljon töissä lasten loma-aikana. Yrittäjän on kuitenkin tehtävä töitä, silloin kun niitä on. Autokorjaamon kiirein aika sattuu yleensä lasten loma-aikaan, silloin on suurimmalla osalla asiakkaista lomaa ja aikaa hoidella asioita.

Ilmoitin kyllä, että ottakaa pyörä alle ja menkää poukamaan tai rannalle uimaan. Liian myöhään tajusin, että ehkä on sittenkin kaivattu… Siitä viisastuneena ehdotin tänään, että käyn aamulla pikaisesti kaupassa ja käydään sitten vaikka uimassa. Lähden sen jälkeen töihin.

Omasta mielestäni kuulin, että joo. Mutta takaisin tullessani ja kehottaessani porukan autoon, yksi oli jo häipynyt kavereiden kanssa. Toinen oli lievästi kiukkuinen, joudunko taas yksin vahtimaan ”tota”. Mä en ainakaan lähde uimarannalle…

Onnistuneena äitinä sanoin, että hei, olen nyt pois töistä pari tuntia töistä. JOTEN autoon, vaikka hampaat irvessä… oli taas erittäin onnistunut lause kiukkuiselle murkulle, vähän niin kuin heittäisi bensaa liekkeihin.

Rannalle selvittiin muutamin sanakääntein, mistä voin taas olla ”ylpeä” ja lopulta istuin mykän teinin kanssa rannalla pienimmäisen polskiessa onnellisena järvessä. Teinillä linja piti, joten ei uimaan. Jotenkin sain itsestäni kaivettua aikuisen esiin ja muutaman lauseen jälkeen löytyi paha olo. Ei kavereita, kaikki on jossain… Ja toisella kaverit kotinurkilla. Ei kiva!

Täytyy myöntää, että kurja tilanne siinä iässä. Teinillä on kuitenkin kavereita pilvin pimein ja ehdotin, että laittaisi viestejä ja menisi jonnekin. Hiukan tuli puskista, että hei äiti, kello on jo melkein 12, en voi enää sopia tapaamisia. kaikilla on jo jotain. Siis niinku mitä ihmettä! Mihin katosi aika, että sotkettiin pyörällä katsomaan, onko joku kotona?!?! Mä oon niin eri vuosituhannelta!!!

Mutkan kautta kotiin

Reissun jälkeen on ihana herätä omasta sängystä, vaikkakin tässä tapauksessa oksentavan lapsen kanssa! Kyllä, nopeasti arkeen! Jopa niin nopeasti, etten päässyt edes kotiin saakka…

Ateenassa oli herätys 20 yli 5 aamulla. Lentokoneessa täytyi vielä höpöttää ja naureskella kavereiden kanssa, vaikka oikeasti olisi ollut järkevintä nukkua. Varsinkaan kun ei ihan menty klo 21 nukkumaan edellisenä iltana! Mutta ei raaskinut, ajattelin että nukun bussissa pienet tirsat.  Olin bussissa Keimolaan asti…

Joku sanoi minulle  lentokentällä, kun päästiin koneesta, että kohta se sinun arki taas alkaa. Viitaten edelliseen kirjotukseen listoista, että pääsen lähtemään reissuun hyvillä’ mielin! Vastasin naureskellen, että onneksi ei sentään vielä olla kotona. Muutaman tunnin päästä  ja nukun ensin… Odotettiin matkalaukkuja ja laitoin puhelimen päälle. Siinä samassa se jo soi. Rakas aviomieheni.

Noo, ompas se innokas, ajattelin! Sanoi juuri lähtevänsä ajamaan kohti Helsinkiä, MUTTA hakemaan oksentavaa lasta laivaterminaalista. Mitä hittoa, tajusin että puhelimeni piippaa viestejä puhelun aikana. Lapseni oli surullisen kuuluisassa Siljan laivassa, missä riehui norovirus! Ei pystynyt kävelemään eikä todellakaan tulemaan junalla kotiin.

Päätettiin, että päästään nopeammin, kun isäntä nappaa minut matkan varrelta. Joten lentokentän apteekin kautta bussiin ja hetken päästä pomppasin autoon ja nokka kohti terminaalia.

Lapsi oli lievästi onnellinen nähdessään äidin!!! Mikä säkä olla samoihin aikoihin Suomessa! Olin jo Ateenassa saattanut yhden oksentavan ystäväni koneeseen ja nyt hyysäsin toista takapenkillä. Vauhdikas päivä, mutta kaikki onnellisesti kotona.

Vitsiniekka

Perheen pojat yrittivät olla vitsikkäitä tänään.  Olen lähdössä Kreikkaan loma/kurssimatkalle 10 päiväksi. Kyllä, tiedän JUHUUUUU, YES;YES;YES!!!! Töissä aloitin jo säädön missä on mitäkin ja mitä pitää tehdä. Muista maksaa firman laskut ja ennen kaikkea muista AVATA laskut. Yleensä ne on avaamatta… Sitä, tätä ja tota ja sitten vielä muista tämä…

Tulostelin lasten kisa-aikatauluja ja tein jopa listan, kuka on missäkin ja mihin kellonaikaan. Kenelle laitetaan kouluun eväät minäkin päivänä ja koska lasten kaverit ovat hoidossa iltapäivät, välipalat jne. Katsellessani listaa ajattelin, että hups! ei ihme, että joskus tuntuu, että aikataulut ja kiire vyöryy päälle. Siis hyvin ansaitulle lomalle tyttöjen kanssa!

Keräsin porukan illalla iltapalalle ja esittelin ylpeänä listaa. Enää piti vain jakaa vuorot, kuka laittaa pienimmän kouluun. Päivä hänen kanssaan alkaa pikkuhiljaa herätyksellä, puen lapsen sänkyyn. (Joo tiedetään, paapon liikaa. Niin olen tehnyt kaikille, kun olivat pienempiä! Aamulla on ihana herätä vähitellen ja meidän elämä on niin kiireistä ja aikataulutettua ja työntäyteistä, että itsekin nauttii näistä aamuista… ). Hitaus jatkuu kyllä aamupalallakin meidän haaveilijalle, täytyy kokoajan hoputtaa: ota leipä käteen, PURAISE siitä leivästä ja taas alusta…

Hösäsin siinä vielä iltapalaa ja kysyvästi katsoin kisakatsomoon sohvalle, että eikö kukaan muka auta?!? Perheen poika tuumasi siihen, että kuule äiti, sun täytyy ajatella, että loma tuntuu paljon paremmalta, kun on viimeiseen saakka painanut arjessa. Hah hah haa!!! Isäntä  vielä komppasi siinä!!!  Olipa vitsikästä…

 

Jalkapalloa

Pari päivää olen ollut lapsen jalkapallohuoltajana, kentän laidalla. Eilen hiki hatussa palautellut palloja, tänään ei mitään. Jollei vesisateessa pari tuntia seisoskelua lasketa!!! Katselen kyllä pojan kanssa jalkapalloa televisiosta mielelläni, mutta temperamenttiini sopii enemmän jääkiekko. Sydän sykkii Tapparalle! Vetoan, että minut on aivopesty jo lapsena: isäni teki jääkiekkomailoja! Äitini tosin inhosi Tapparan takkeja… Ehkä sitä ei lasketa!

Poika halusi lopettaa jääkiekon oltuaan 8v luistimilla, olipa vielä hyvä siellä kaukalossa. Mutta, jotkut asiat vain tulevat tiensä päähän. Eikä lapsi voi elää vanhempien unelmaa, vaikka sitä kuinka toivoisi. Joten, pitkän miettimisen päätteeksi tulin siihen tulokseen, että kyse ei ollut vain väsähtämisestä lajiin. Kaveri halusi oikeasti pelata jalkapalloa. Temppu olikin, miten saadaan 13v?!?! joukkueeseen… Oli parin viikon näyttö, viikonlopun turnaus jms ennenkuin edes valmentaja harkitsi. Kyllä on rankkaa nykynuorilla! Ei hiihdelläkään harrastuksesta toiseen ilman näyttöjä.

Loppu hyvin, kaikki hyvin: poika pääsi haluamaansa joukkueeseen ja äiti joutui huoltajaksi! Kääk, sain sentään autossa pikaopetusta kuinka jalkapalloon laitetaan ilmaa… käsittämätöntä!!! Pystyn suunnittelemaan isoja remontteja, keittiön siirtoja A paikasta B, esimerkiksi. Mutta sitten en saa palloon ilmaa!

Tässä kohtaa sain syyttää vaan itseäni saamattomuudesta, toista se on pienemmän harrastuksessa; ratsastamisessa! Siinä olen todellinen prinsessa!!! Voitte vaan kuvitella, kun ensimmäisellä kerralla 7 veelle näytettiin mitä tehdään ennen ja jälkeen ratsasustuntien, josta noin 90% meni ohi! Ja kun kysyin, että mistä nämä hevoset erottaa toisistaan laitumelta, mistä niitä piti haeskella sähköaitojen lomassa!!! Ratsastuksenopettaja katsoi minuun ja ilmoitti, että kaikilla on nykyään älypuhelimet, josta voi katsoa kyseisen tallin sivuilta hevosten kuvia ja nimiä!!!  Sain kuin sainkin sanomatta mitään nasevaa!!! Voitte vain kuvitella minut punaisine kynsineni ja korkokengissäni laitumelle puhelin kourassa laukkaamassa hevosten seassa…

Tarkemmin ajatellen seisominen vesisateessa tai auringonpaisteessa jalkapallokentällä voittaa ainaisen palelemisen jäähallissa. Ja tosiaan olen nyt KAKSI iltaa ollut, loppuviikon hoitaa iskä. Seuraava koitos syksyllä! Ehkäpä sen kestää lapsen vuoksi!? Ja voihan olla, että joskus näette minut kirmaamassa hevoskaukalossa, kun oikein vauhtiin pääsen!

Nainen, joka kulkee samoja polkuja

Kipeän lapsen kanssa tänään kotona, pari viikkoa on mennytkin aika haipakkaa töissä. Aina kun pysähtyy, miettii mihin tämä aika oikein menee??? Lapset kasvaa, itse on kuitenkin 25v. Tai minun tapauksessa korvienväli noin 15v.  Sillä pärjää ja hurtilla huumorilla -ainakin töissä! Omasta mielestä olen hyvinkin vitsikäs kotona, teinien mielestä en…

Pääsiäisviikolla yksi varaosalähetys Saksasta oli hukan teillä ja autot levällään nostureilla. Tai potilaat, niin kuin korjaamolla puhutaan…  ”Uusi potilas sisään, peräpäässä on vuotoa” tai ”ota uusi sisään, tämä potilas odottaa uutta osaa” jne. Liukuhihnahommaa,  kunnes töksähtää ja tietysti kaikki, mitä ei pitäisi tapahtua sattuu samalle päivälle/viikolle! Osat jäi siis saapumatta ja siitä alkoikin vilinä.

Kiersin edestakaisin hakemassa osia, oikeastaan sahasin kolmen varaosaliikkeen väliä. Yhdessä kävin varmaan vartin välein, ihmettelivät jo olenko tullut heille töihin, kun kiepun siellä koko ajan. Yleensä en edes tiennyt, mitä haen, kun huudettiin vaan sinne ja tänne ja tonne, kun palasin osien kanssa. Puhelin piippasi ja värisi kokoajan, soppa olikin valmis, kun  unohdin seuraavan päivänä puhelimeni kotiin! Kukaan ei saanut kiinni ja sitten vasta juoksinkin!. Puolen päivän jälkeen sitä hakiessani mietin, kuinkahan monta puhelua ja viestiä  olin missannut!

Putosin taas maan pinnalle, ei yhtä ainutta puhelua eikä viestiä! Höh! Ylensä teinit ainakin varmistaa, kuka vie/hakee illalla. Pomppasin taas autoon ja sahasin edestakaisin. Päivällä varaosaliikkeitä, illalla harrastekyytejä. Hukassa oleva pakettikin saapui ja sitä hyllyttäessä mietin, että olen aina luullut olevani nainen, joka kulkee omia polkuja. Mutta olenkin nainen, joka kulkee SAMOJA polkuja! Ainakin autolla…

Olgan Puodissa

Vanha viidakon sanonta: älä KOSKAAN mene teini-ikäisen kanssa farkku-ostoksille! Menin kuitenkin viime lauantaina esikoisen kanssa. Oikeastaan haimme keltaista tukevaa sateenvarjoa soolo-ohjelmaan, niitähän oli tietysti joka kaupassa… Eli huomenna taas haku jatkuu, perjantaiksi!!!

Päädyttiin sitten kuitenkin nuorisoliikkeeseen ja yllättäen farkkuosastolle.  Ajattelin myös aikani kuluksi kokeilla muutamaa mallia ja suunnistettiin yhdessä pukukoppiin. No, järkyttävä jono. lievästi kuuma ja teinit oli tyyliin puoli tuntia yhdessä kopissa. Jono liikkui tuskastuttavan hitaasti. Päätettiin mennä samaan koppiin, se oli virhe! Metri kertaa metri, peilit pikkuisen lähellä, ei paikkaa mihin laitat kamat, pölypallerot kieppuu lattialla…

Oli meillä kuitenkin hauskaa, kun meikäläinen ähisi teinifarkkuja päällensä -olin suosista ottanut numeroa isommat! Ei jumankauta, keski-ikäisen pikkuhousutkin on korkeammalla kuin nuo farkkujen vyötärö!!! Puhumattakaan miltä näyttää naama punaisena peilit viiden sentin päässä.  Ja ne valot!!! Ja tietysti 15-vuotias teini vierellä näyttää aivan normaalilta?!?!

Olikin ihanaa käydä taas tällä viikolla Olgan Puodissa farkku-ostoksilla, niin kuin aina ennenkin. Pukukopeissa on tilaa, voit tulla isojen peilien eteen ja mallailla takapuoltasi vaikka viiden METRIN päästä… Ja palvelu pelaa: Olga tuo pyydettäessä uusia malleja, voit sovittaa vaikka koko repertuaarin tulematta pois kertaakaan sovituskopista. Ja mikä parasta: menin numeroa pienempiin farkkuihin!!!

Organisaattori -ko?

Tämä päivä ei mennyt ihan putkeen! Päivällä kampaajani soitti ystävällisesti: missä sä oot? Kello on vasta 11.30 tulen tunnin päästä. Sun aika  OLI 1130. Ai jaa, olen merkannut 12.30, vastasin. Katsoin kalenteria uudestaan ja siellä oli 11.30, olin päässäni kääntänyt puoli yksi. Noloa!

Viideltä sain yhtäkkiä ahaa-elämyksen, tänään on keskiviikko! Zumba-tunti! Soitin isännälle ajattelematta, että kotiin ja äkkiä, saat viedä esikoisen treeneihin, vauhtia! Kuudeksi tunnille ja ketään ei näy, laitoin ohjaajalle viestin, että en saanut peruutusviestiä. Kotiin ja lähdin viemään esikoista, kun puhelin soi, että zumba-tunti on klo 19 näin keskiviikkoisin. Däääm! mutta ehdin! Mitähän naapurit taas ajatteli, kun lähdin ja palasin, lähdin ja palasin… Verkkarit jalassa… autolla…

Kiittelin eilen kuinka hyvä ”organisaattori” olen (niin kuin kaikki äidit!), teinien treeniaikataulut muuttuivat, tiistai päivä on muutenkin paha -todella paha. Yleensä vedän ”peräsuoli pitkällä” noin neljästä yhdeksään. Keskimmäisen valmentaja lähetti vielä ystävällisen viestin, että tästä eteenpäin ei sitten myöhästytä. esikoisella se on ollut aina kiellettyä! Selviydyin, ehdin syödä, seuraavassa välissä juoda kahvia!!! ja kävimpä kaupassakin kymmenessä minuutissa…

Oikeasti aloin ajattelemaan taas naapureita. Mitähän ne ajattelee, kun mennään edestakaisin, välillä saatan kolmekin kertaa päivässä tulla kauppakassin kanssa, kun aina unohtuu jotain, Ollaan kuin majatalo, lasten kaverit menee eestaas. Kuljetan kokoajan kauheita kassimääriä, läppäriä, roskapusseja… On muuten Taas uudet naapurit! Hmmm