Your browser (Internet Explorer 6) is out of date. It has known security flaws and may not display all features of this and other websites. Learn how to update your browser.
X

Satasella itsetunnonkohotusta

Minun ehkäpä kaksi upeimman näköistä ystävää kävi töissä moikkaamassa tällä viikolla. Toinen on pitkähiuksinen aito blondi, noin kaksi kilometriä säärtä. Itse olen 157 JA PUOLI, sekin taitaa nykyisin olla sulka päässä… Toinen pitkä tumma, tiedättehän näitä Grace Kelly-classikkoja kasvonpiirteineen. Molemmilla vimpan päälle ripset, kynnet, pukeutuminen -aina! Molemmat myös huippukivoja -tietty.

Nämä kun purjehtii paikalle, kummasti korjaamon pojillakin ryhti kohenee ja puheet muuttuu! No, itse olin viuhtonut koko päivän edestakaisin peiliin vilkaisematta. Ah, ansaittu kahvitauko ystävien kanssa. Paitsi että ei sittenkään. Viuh, viuh, viuh, taas mentiin.

Kävin yhdellä purkaamolla hakemassa varaosaa, ei mitään käsitystä mikä ja minkälainen.  Jär-kyt-tä-vän komea kaveri oli tiskillä vastassa ja kiinteä katse seurasi kun astuin ovesta sisälle! Pääsin tiskille kompastumatta korkokenkiini ja sanoin kaverille. että olen sieltä ja sieltä korjaamosta ja tiedätkö mitä olen hakemassa täältä? Nooo, sanoin sen EHKÄ  hieman liian kiinteällä katseella, painottaen tiettyja sanoja. Hmmm… Siitä lähti melkoisen ”kevyt” flirtti -molemminpuolin.

Vihdoin kun osa löytyi ja sitä tarkastellessamme totesin, että joo, otan tämän, mitä maksaa? Siinä kohtaa alkoi jo itseäänkin jännittämään että selvitäänkö tästä rahalla. Jep, sata euroa. HUH, istuin autossa ja HUH-HUH posket hehkui! Taisin lauleskella koko matkan takaisin.

Asentaja oli jo ovella vastassa, että mikä ihme nyt taas kesti, toitko sen osan?! joo toin ja törkkäsin osan asentajalle joka sanoi, mitä ihmettä (tai siis vitt…!) jouduitko maksaan tästä jotain??? Osa oli aika kälyisen näköinen, huomasin nyt… Maksoin satasen, ilmoitin. Asentaja lähti osa kädessä päätään pudistellen! Siinä taidettiin keski-ikäistä rouvaa kuljettaa aika komeasti!!!!

Mutta mitä siitä. JOS satasella sai tällaista itsetunnon kohotusta, ei kai peli ole vielä menetetty????

Pokka pitää

Keskimmäinen lapsi ihmetteli eilen automatkalla treeneihin, että eikö teillä aikuisilla ole kavereita? Ai miten niin, kysyin.  Lapsi ihmetteli; no kun teillä ei ole silleen kavereita niin kuin meillä, että olisitte niiden kaa. Niinpä! Ei olla oikein viime vuosina voitu sopia mitään kyläilyjä ennakkoon, kun aina tulee lisäpeli, treeniaikataulu muuttuu, yllätysleiri jne. Siinä onkin soppa valmis, kun nolona kysyt voitaisko siirtää? Tulisitteko sittenkin joku toinen kerta tai nähdäänkö vasta parin tunnin päästä… Kyllä ne ystävät ymmärtää, moni on samassa tilanteessa. Pelkästään synttäreiden järjestäminen sukulaisille ja ystäville on usein työn takana, joskus ollaan juhlittu muutaman kuukauden jälkeen varsinaisesta päivästä.

Viikonloppuna onnistui yllätyssynttärit esikoiselle. Kaverit halusivat järjestää ja kaikki olivat intoa piukassa, kaikilla oli harvinainen vp treeneistä. Esikoinen oli kyllä lievästi mytsinä, kun aikaisemmin oli kysynyt mahdollista kaverisynttäripäivää. Joo ei käy silloin, valehtelin. Minulla on meno sinä päivänä, ei voi tulla silloin. Mitä ihmettä, miten sun menot tähän liittyy?!? Myrsky oli valmis, mutta pokka piti. Tyttö ilmoitti lähtevänsä kaupungille ja ihmetteli vielä kun kukaan kavereista ei lähtenyt mukaan. Ryhmä on kuin paita ja peppu! Naureskelin itsekseni, niinpä ovat kohta täällä…

Yllätys oli melkoinen, naurua, ihmettelyä ja meteliä riitti. Siinä syödessänsä kakkua ja herkkuja, tytär aukaisi pakettinsa ja naureskeli kortille. Yritin siinä kurkkia olan takaa, että mitä hauskoja kuvia siinä kortissa nyt oikein oli?! Kortti meni lujaa piiloon olisiko ollut jotain poikien kuvia???!!! Halusin nähdä sen, mutta en saanut: ilmoitti, että äiti hei, et sä ymmärrä… Ai miten niin, vastasin, olen minäkin ollut 15v! Kavereita ja elämää on riittänyt… Siinä vaiheessa kaikkien kuuden päät kääntyi minuun päin ja kaikki katsoivat ilmeellä; ai tolla vai???

Pokka piti edelleen, voi tytöt kun TIETÄISITTE!!!!

 

 

Takinkääntäjä

Vuosi sitten meuhkasin esikoiselle autossa noin joka toinen päivä, että sulla on niiiiiin mopoauto vuoden päästä! Olin totaalisen kyllästynyt olemaan jonkun muun aikatauluissa, aina jää töissä joku kesken, kun täytyy lähteä kuljettamaan treeneihin. Jos illassa on 3-4h treenejä ei lasta raaski jättää bussien varaan, eikä olisi kerinnytkään aina vaihtojen ja ruuhkan vuoksi.

Siinä kohtaa esikoisella oli jo yleensä kuulokkeet päässä ja lievästi kyllästynyt ilme kasvoilla: taas se paasaus alkoi-ilme! Ajattelin vaihtaa asennetta ja toistelin itselleni: tämä on laatuaikaa lapsen kanssa! Enää ei mesota särkänniemessä vaan istutaan autossa yhteiset hetket, miten haluan, että lapseni muistaa nämä ajat? Toimii!

Muutama kuukausi sitten esikoinen täräytti, että noniin äiti, nyt sitten voisin mennä sinne autokouluun. Siis niin kuin MITÄ????? -vastasin, etkö tiedä kuinka vaarallisia mopoautot ovat??? Lapsi oli siinä kohtaa, että HÄH?! Joo kato, ei mitään mopoautoa, kyllä MINÄ kuskaan!

En sitten siinä saanut sanottua, että en todellakaan haluaisi luopua meidän yhteisistä hetkistä!!!! Vaikka se helpottaisi aikuisten arkea todella paljon…  Ja sitä paitsi, koska äidin pikku-vauvat ovat alkaneet mopokortteja saamaan!!!!

 

 

Käyttäjätunnus/salasana-viidakko

Olenkohan tulossa vanhaksi?! Sain uuden puhelimen eikä minua kiinnosta räplätä sitä ollenkaan… Tai oikeastaan lapseni vanha puhelin, mitä olin aina ihaillut. Olin useasti toivonut sitä ja vihdoinkin nokialaiseni suorastaan hajosi käteeni. Iphoneen sai vaikka mitä sovelluksia, kuvista väännettyä vaikka mitä jne. Mutta nyt ei huvita. Piste.

Sain joululomalla tarpeeksi koneiden kanssa räpläämisestä. Kaikki alkoi tuolloin perjantai-aamuna ennen joulua, kun piti aamulla nopeasti laittaa helmi-viesti opettajalle . Oma kone ei auennut, kiireesti hakemaan lapsen konetta, että ehtii lähteä töihin. Mitä vitsiä: salasana!!!! Eikä ketään enää kotona, joten viestiä lapselle: salasana äkkiä. Lapsi vastasi onneksi heti, TÄLLÄ kertaa en motkottanut puhelimen käytöstä tunnilla.

Sitten alkoikin puskea hikeä otsikkoon, kun tajusin että tällä koneella ei ole muistissa mitään salasanoja -niistä tuhansista ja taas tuhansista… Mutta en päässyt edes salasanoihin asti, kun pää punaisena mietin käyttäjätunnusta: kuka lapsista oli kenenkin nimen alla, kummalla oli etunimi ensin, kummalla piste välissä!!! ARGGGG! Viesti jäi lähettämättä. Ilta menikin sitten rattoisasti, kun laittoi koneelle helmet, osallistujat, vilmat jne jne jne!

Kaikki hyvin, kunnes sekin kone simahti. Nyt oli onneksi kaikki muistiinpanot kasassa, missä tarvittiin käyttäjätunnuksia ja salasanoja. Ja niitähän riittää! Siinä vaiheessa kun kolmas kone sanoi sopimuksen irti ja lopetti toimimasta, päätin lyödä kädet  ylös! Onneksi, koska vuoden vanha oma koneeni tuli takaisin huollosta -kaikki ohjelmat putsattuna, mutta suostui aukeamaan kaksi kertaa ja kovalevy simahti.

Nyt on taas toimiva kone ja uusi puhelin kaikilla ”mausteilla” , mutta varmuuden vuoksi jätän räpläämisen vähäksi aikaa. Eli EN ole tulossa vanhaksi (KÖH KÖH, muuten vaan kestää  nämä asetukset laittaa parisen kuukautta)!

 

Ex-Hannu Hanhi

Kaikki alkoi noin viikko ennen joulua, perjantaina satoi kaatamalla vettä. Olin aamusta asti läpimärkä, sukkia myöten, eikä tietysti töissä minkäänlaista vaihtovaatetta saati kenkiä. Stressiä pukkasi, että sai kaikki hoidettua, vaihteeksi kellon kanssa juoksua-päivä! Olin vielä sopinut kaupungilla tapaamisen neljäksi. Ehdin sinne sompailtuani ruuhkassa edestakaisin ja olinkin näky! Meikit poskella ja kuin uitettu koira, mutta onneksi niin oli muutkin. Ehdin kuin ehdinkin viemään vielä asiakastilaukset 2 minuuttia vaille 5 postiin. Ajattelin, että viikonloppuna en tee mitään muuta kuin löhöän sohvalla ja katson leffoja lasten kanssa. SE oli virhe!

Tulin kipeäksi. Olimme koko perhe kipeä koko joululoman. Siinä mielessä ihmeellistä, että jouduttiin miehen kanssa jo sairaslomalle ennen joululomaa. Yleensä yrittäjien pöpöt iskee vasta lomalla…

Olin viikko ennen joulua jo naputtanut kynnellä pöytään, että minun musta puhelimen laturi täytyy palauttaa siihen omalle paikalle, missä AINA lataan puhelintani. Kaikkia nauratti, että mikä vika valkoisessa laturissa on??? Joo, mutta kun minun puhelin ei lataudu sillä!!! No, ketään ei tuntunut kiinnostavan. Nostin siinä pienimuotoisen hässäkän, että laturi tähän ja se pysyy siinä. Siis se musta. Edelleen hymyilyä ja pään pudistusta. MUTTA, olin oikeassa. en vain tiennyt, että puhelimeni oli mennyt rikki ja latautui vain yhdessä asennossa, johon tuo musta laturi sopi. Kaiken lisäksi pudotin vielä puhelimeni lomalla ja näyttö rikki.

Samaan aikaan simahti kolme!!! läppäriä kotona. Eli, oltiin kipeitä, minun puhelin ei toiminut kuin joskus ja jouluna, mikään tietsikoista ei auennut. KIVA! Pääsin puolikuntoisena töihin, hajosi kaksi!!! tulostinta. Arggggg! Aika nopeasti kyllä tottui siihen, ettei roikkunut netissä. Saatiin yksi kone takaisin huollosta, aukesi pari kertaa ja simahti taas. Ajattelin, että nyt en koske mihinkään muuhun kuin töissä harjan varteen! Uskokaa tai älkää, mutta se meni kahteen osaan….

Nyt on yksi toimiva kone kotona, uusi puhelin (lapsen vanha) minkä tietojenvaihdoista ei itse selvitty, toimiva tulostin töissä. Ohjelmat tökkii vielä ja vaikka digimaailma sortuisikin, KAIKISTA PARASTA ON OLLA TERVE!

 

 

 

 

Ammattina harrastus

En olisi ikinä uskonut, että sanon ääneen: Jääkiekko alkaa olla lasten leikkiä, vuoden vanhemman tanssiharrastukseen verrattuna.!!! Tänään onneksi helpottaa, puolentoista kuukauden rääkki loppui, joka päivä klo16.30-21, viikonloput klo 9-21 tai 9-18. Yhdet kisat välissä ja taisiko olla kokonaista kaksi vapaapäivää koko  aikana. Nyt kohti MM-kisoja Varsovaan.

Olen aina sanonut, että perhe ensin, (siis vanhemmat) sitten vasta lasten harrastukset. Jouduin huomaamaan, että nyt ei mentykään ihan perheen ehdoilla. Joko olet mukana tai ulkona. Ei vaihtoehtoja. Jääkiekkoilija on voinut aina osallistua perheen kissanristiäisiin, oli treenit tai pelit, ilmoitit vain osallistujiin.

Kauhistelin kokoajan lisääntyvää treenimäärää tanssissa ja paasasin lapselle, ettei voi olla totta! Missä välissä levätään, tehdään läksyjä??? Onneksi puhuin ystäväni Mian kanssa (saman ikäisen jääkiekkoilijan äidin) ja hän sanoi maagiset sanat: tätä tämä on, ei voi muuta kuin yrittää tsempata lasta jaksamaan! Niinpä!

Vaihdoin ajatussuuntaa paasaamisesta positiiviseksi. Esikoinen lähti aamulla kouluun koulu- ja treenirepun, esiintymisasujen ja valtavan eväscoolerin kanssa, yritin tsempata ja valaa uskoa, että kyllä hän tämän jaksaa. Opettajille laitoin viestiä tilapäisestä notkahduksesta, nyt kisat olivat väliaikaisesti etusijalla. Ei ollut enää aikaa lukea kokeisiin… Eikä mihinkään muuhunkaan. Mutta tätä hän itse halusi ja on lajissaan hyvä.

Vaikka manaankin jatkuvaa taksina oloa, teineillä on tervehenkiset harrastukset. TODELLAKIN mielelläni kuskaan harrastuksiin, kun miettii mitä itse teki 14v. Ei ihan lasten leikkejä, mutta se onkin jo toinen tarina…

 

 

 

 

 

Fallos otsalla

Jäin tänään autolla keskelle risteystä! Siitä kuului vähän kolinaa alustasta, kun lähdin liikkeelle, pieni kolina loppui. Ajattelin vetää korttelin ympäri ja mennä korjaamolle, mutta auto lähti taas pelaamaan. Väärä arvio, pääsin 50 metriä risteykseen ja siihen jäi! Tukin siinä näppärästi neljä suuntaa. Sammutin ja starttasin, ja uudestaan. Yksikään vikavalo ei palanut. Vihdoin sain pakitettua muutaman metrin, en tukkinut enää kuin yhden kaistan… Oli niin kiva istua siinä kuskin paikalla hätävilkut päällä! Kukaan ei muuten pysähtynyt… Osasin varmaan olla tarvittavan kypsän oloinen, ennenkin ollut samanlaisessa tilanteessa??  Omistanhan autokorjaamon; suutarin lapsella ei ole kenkiä!

Mutta juuri tänä päivänä tätä ei olisi tarvinnut tapahtua! Lievä paniikki, lapsi A treeneihin klo 16,15, jos myöhästyy koko porukka punnertaa ja vetää ylim. vatsalihakset, eikä todellakaan mitään naisten punnerruksia… Lapsi B klo 18, joka myöhästyi viime treeneissä ja sai moitteet. MUTTA KUN, minulla oli  iltameno, eikä rakas aviomieheni osaa edelleenkään olla yhdellä autolla kahdessa paikassa eri paikkakunnilla! Kummallinen mies!!! Lapsi C klo 19.10 ja tietty 3x haku (eri aikaan).  Ja tietysti miehelläni tänään iltameno! Tuskaisia ajatuksia liikkumattomassa autossa!

Sain facessa positiivisuushaasteen, joten tämä oli käännettävä niin, että fallos otsalla pienenisi eli

1. Ritari saapui nopeasti töistä punaisella ratsulla ja tällä(kin) kertaa pelasti neidon pulassa. Jäi reippaana poikana odottamaan hinausautoa, kun minä karautin seuraavaan seikkailuun. (eli kuinka monta kertaa saan manuaaliauton sammumaan valoihin! Yllätys, en kertaakaan!)

2.KUKAAN ei myöhästynyt, kiitos Riku-Ritarin.

3. Omistan autokorjaamon

 

 

Napoleonin haudalla

Olin 21-vuotias, kun ensimmäisen kerran ajattelin, että onko tämä elämä tätä: käydään viikot töissä ja bailataan viikonloput baarissa. Mietin paljon lausetta, kerran täällä eletään… Luin paljon kaikenlaista kirjallisuutta, mutta silloin vielä ajatus karmasta yms. meni hiukan yli. Olen kuitenkin aina uskonut vahvasti omaan intuitiooni.

Kauan sen jälkeen ollessani ensimmäistä kertaa Pariisissa tuli ensimmäiseksi tunne, että kaupunki on jollain tapaa tuttu. Kaduilla oli helppo suunnistaa, metrosta en niinkään hyvin selvinnyt! Olen aina rakastanut Ranskan kieltä, vaikka sitä en osaakaan.

Alkuperäiseen suunnitelmaan ei kuulunut käyntiä Napoleonin haudalla, mutta ohi kävellessämme päätimme käydä siellä mieheni kanssa. Kokemus oli todella vaikuttava! Deja Vu-ilmiö, täällä ollaan oltu ennenkin. Ei tosiaankaan Napoleonina, vaan samalla aikakaudella. Filminä meni silmissä sen aikakauden ihmisiä puvuissaan ja kampauksissaan.  Siitä alkoi varsinainen ”henkinen” herääminen ja pohtiminen elämän kiertokulusta.

Niin ylevä en kuitenkaan ole, ettekö tuntisi pelkästään raivoa, avuttomuutta ja tuskaa ajatellessani Pariisin terroristitekoa. Siihen kuitenkin uskon, että hyvä voittaa aina!  AINA.

Matkustuslupa

Hulda Huoleton laittoi sitten lapsen kaverinsa ja tämän äidin mukaan reissuun. Yöllä klo 23 soi puhelin ja yleensä rempseältä kuulostava äiti kysyi hiljaisella äänellä, että meillä on hiukan ongelmia täällä Heatrow:n tullissa, pieni hetki puhutko tullivirkailijan kanssa… Joo vastasin vielä pienemmällä äänellä mitähän nyt on tapahtunut!!! Olin sitten laittanut alaikäisen lapsen ilman matkustuslupaa matkaan. Eipä ollut tullut mieleenkään! Siinä sitten selviteltiin ja pienehkön nuhtelun jälkeen, kuinka nykypäivänä alle 18v lapsi ei voi matkustaa ilman huoltajan allekirjoitusta, pääsivät tullista läpi.

Jäin siinä tovin mietimään, kun en tajunnut kysyä, pitäisikö lupalappu sitten toimittaa kännykkään? Tultiin siihen tulokseen, että ehkäpä maasta pääsee pois. Jäätiin isännän kanssa muistelemaan yhtä meidän Heatrow;n keikkaa 90-luvulla. Oltiin taas Marien halpamatkoilla ja muutamalla välilennolla kotiinpäin. Kulutettiin aikaa baarissa ja kokoajan tuli samaa kuulutusta, ei kiinnitetty siihen mitään huomiota. Yhtäkkiä tajuttiin, että ne kuuluttaa meitä nimellä, viimeistä viimeisin kuulutus portille se ja se…

Siinä hiukan iloisissa tunnelmissa lähdettiin juoksemaan portille ja siihen aikaan koneet vielä odotti. Nykyään ei. Hymyt sitten hyytyi, kun koneessa olevat matkustajat hiukan kiukkuisesti katsoi meitä, olivat odottaneet meitä tovin aikaa. Matka jatkui, kotiin päästiin, eikä nyt omasta mielestä kovin myöhässä -muistaakseni.

Onneksi voi keskittyä yhteen asiaan kerrallaan….!!!!

Ei olisi pitänyt tulla lomalta takaisin ollenkaan! Kaksi päivää ja loma oli  kaukainen muisto arjen pyörityksessä…  Neljän päivän päästä täytyi katsella kuvia varmistaakseen, että jossain tuli käytyä.  Oli huippu loma, tuli tarpeeseen -koko perheelle.

Sokerin pohjalle, tein inventaarin. Piti aloittaa keskiviikkona päivällä, mutta tuli jotain muuta: kutsu Tapparan peliin, juu, siis kohti Hakametsää… torstaina vauhti päälle, laskee, laskee, laskee -hidasta ja tylsää! Mutta varattu koko päivä tähän, onneksi oli lastenhoitajat ja ”taksi” varattu valmiiksi, jouduin nimittäin yllättäen lähtemään kohti yhteistyökumppania Jokioisiin. Kiitos mieheni organisointikyvyn, aaaaarggg. Ei olisi kiva viettää pyhäinpäivää inventoiden…

Perjantaina sujuu loistavasti, homma etenee. Fyskalta tulee viesti, missä olen. Eihhhhh, unohdin perua. joo, siis menoksi; maksan kuitenkin, olin siellä tai en! No, illaksi on ”taksit” taas varattu eli naapuri, pappa ja iskä! kauhea operaatio ja organisointi, mutta tänään on inventaari tehty, päätin. Samalle illalle sattui lastensynttärit, lapsi A; B ja C treeneihin. tietenkin lapsi A soitti, muuttuneista treeni-ajoista, perjantaina on vielä kahdet eri treenit eri paikassa -näppärää! ”Pientä” organisointia jälleen, koska EN Todellakaan ajatellut hievahtaa työmaalta. Homma bueno, perjantai-iltana kympiltä kotona. Yes!

Sitten välähti, että en ole käynyt kaupassa, heittämäni parikymppinen, tyyliin käy siwassa,nuorimmalle keskiviikko-aamuna ei pitkälle riitä… Lauantaina kaupat kiinni! Onneksi rakas, rakas naapuri soitti ja kutsui  kyläjuhlien jälkeen kylään ISON nälän  kanssa! Juu ja ISON janon…